— Jumalan haltuun, kiitoksia itsellenne!
Salmen taa meneviä saattoi Liisa veneellä. Useimmat kulkivat kujatietä myöten. Edellepäin joutuneet väistyivät tiepuoleen, kunnes herastuomari ajoi ohitse. Vielä vilkahtelivat haravien varret pellon takaa matalan viidakon päällitse. Sitten katosivat nekin näkyvistä.
* * * * *
Vierasten mentyä, kun isäntä ja emäntä jäivät tupaan kahden kesken, keskustelivat he näin-ikään:
— Kyllä se herastuomari nyt on meille vihoissaan, alkoi isäntä.
— On se! Vaan itsepä hän on syypää koko asiaan. Hänestä se alku lähti.
— Etkö sinäkään ennen huomannut mitään Samun ja Hilman välistä? Onhan teillä naisilla niin tarkka silmä sellaisiin asioihin.
— En kuolemakseni ole ennen huomannut mitään. Minusta näyttivät Samu ja Hilma sikäli vieraantuvan toisistansa mikäli kasvoivat isommiksi.
— Mitäs nyt asiasta arvelet?
— Samu ja Hilma ovat toisiinsa mielistyneet, hyvin ovat mielistyneet.