— Niin, sano vaan Samu, mikä sinua vaivaa? lisäsi äiti.
— Tämä päivä on ollut minulle raskas päivä. Minua on ivattu ja ivataan pitkin pitäjätä.
— Ivattu! Ivataan! Mistä?
— Nimismieskin ivasi niinkuin riivattu. Kirkon sakastissa hän kaiversi minua.
Äänettömyys. Isä ja äiti katsahtivat toistensa silmiin.
— Vai ivasi nimismies!
— Pekka Juntunenkin, joka ei turhia utele, kysyi minulta kirkolta tullessa: onko siinä perää, kun ihmiset sanovat sinun olevan kihloissa Toholan Hetvin kanssa?
— Mitä vastasit?
— Ei siinä ole perää, eikä tule koskaan olemaan perää, vastasin minä.
— Vai niin vastasit. Se oli selvään sanottu, se.