— Kyllä se on totta.
— Isä, mikä on totta? kysyi Hetvi.
— Se on totta lapseni, mitä Törsövän Taneli, tuo entinen kaartilainen, pihalla sanoi, oli vastaus.
Isänsä äänessä huomasi Hetvi jotain erinäistä, eikä hän sentähden tahtonut pitemmältä kysellä.
Antti Salminen aikoi ensin mennä herastuomarin jälestä kamariin, mutta pysähtyi kuitenkin pihalle. Sanoi sitten hämmästyksestä toinnuttuaan:
— Sattuu sitä maailmassa kaikellaista. Näinköhän herastuomari lähtee nyt paikalla pois?
Herastuomari pysähtyi kuitenkin kamariin.
Isäntä kehoitti nyt vanhempia ihmisiä jäämään Kotanurmelle heiniä pöyhöttelemään ja, jos ilma myöntää, iltapäivällä ru'oille panemaan. Hän nimitteli kahdeksan henkeä, jotka olivat iältään vanhempia ja joita ei tahdottu rasittaa kävelemisellä Takamaan niitylle saakka. Olihan sinne matkaa kolme tai neljä kilometriä.
— Saanko minäkin jäädä Kotanurmelle? kysyi Pekka Juntunen, nuorimies, kalpeakasvoinen.
— Saat, tietysti, jos haluat, ja pidä sinä Pekka sitten huolta, että on vieraan hevosella ja meidän omalla "tallikkaalla" hyvää heinää edessä, vastasi isäntä.