Pekka Juntunen oli "heränneitä." Hänen arka omatuntonsa huomasi synniksi semmoisiakin seikkoja, jotka tavallisesta ihmisestä näyttivät varsin viattomilta. Nuorten iloista seuraa ja etenkin tanssia hän kammoksui.
Tallikas oli siihen ikään päässyt orivarsa, minkä laki estää laitumelta.
Hetvikin yritti lähtemään Takamaan niitylle, mutta emäntä otti ystävällisesti kädestä kiinni ja sanoi:
— Jää, lapsikulta, kotiin minun avukseni, kyllähän arvaan, että nuorten parissa olisi hupaisempi, mutta minä tarvitsisin apuasi. Ensin laadimme päivällis-eväät, jotka renki Mikko kärryillä ja hevosilla saattaa niitylle, sitten valmistamme illallista talkooväelle. Niin, jos ei vaan ole kovin mielesi paha, niin jää kotiin minun avukseni.
— Minähän olen tullut talkoihin ja teen sitä työtä, mitä annetaan, vastasi Hetvi.
Oikeastaan esteli emäntä Hetviä sentähden, ettei tämä olisi sattunut joltakin tyttöhupakolta kuulemaan tuota Törsövän Tanelin kamalaa kalajuttua, ja vielä senkin vuoksi, että sitten oli aikaa ja tilaisuutta osoitella Hetville talon rikkauksia.
Talkooväki olikin jo pihasta poistunut. Pääjoukko riensi haravat ja hangot olalla kapeaa ja mutkikasta metsäpolkua Takamaan niittyä kohti.
Toista pitempää ja parempaa tietä olivat eväät ja häkkireet sinne kuljetettavat.
Matkalla huomasi Samu, että pojilla oli jotain keskusteltavaa hänestä salaa. Hän antoi heille siihen tilaisuutta, jättäytyen vähän jälemmäksi astumaan.
Törsövän Tanelin käytös tuli nyt arvostelun alaiseksi. Yksi sanoi yhtä toinen toista. Yleinen mielipide oli kuitenkin se, että Taneli menetteli kovin sopimattomasti loukatessaan talonväen ystävää ja tulevaa lankoa, herastuomaria. Kyllähän se sattui tavattoman hyvästi, sattui aivan kuin vasara naulan päähän — arveltiin —, mutta isku oli kova, helkkunan kova. Puolikin siitä olisi jo riittänyt. Lohduttavinta kuitenkin oli heistä se, ettei Samu näyttänyt olevan asiasta milliinsäkään.