— Tahdon!
Sanaakaan sanomatta lähti herastuomari työväkensä luoksi niitylle.
— Nyt taisi isäsi suuttua meihin molempiin ikipäiviksi.
— Sitä en luule. Ei hänen kiivastumisensa tuntunut kovin vihaiselta. Hänen silmänsä olivat vesikierteellä. Puheestansa huomasin, että hän oli kuullut meidän keskustelumme.
— Sen minäkin huomasin.
— Kuulepas, Taneli, minä en joutaisi isäni jälestä … jauhot ovat taikinaan sekoitettavat … pistäypäs sinä tuonne niityn veräjälle ja kuuntele mitä isä työväelle sanoo. Tule sitten heti tänne. Älä näyttäydy siellä.
Taneli ymmärsi asian ja meni.
Hetkisen kuluttua palasi hän ja kertoi:
— Katselin veräjältä. Isäsi kulki niittäjäin ohitse, kohotteli kepillänsä luokoa ja sanoi: kaunis heinäilma tänään. Hän astui sitten ladon luo, jonka katolta par'aikaa laskeutui Tahvo Mäntynen, Viulu-Matin isä, ja kysyi siltä: joko katto on korjattu? Jo, vastasi Tahvo. Ei siinä nyt heinät kastu. Kun Tahvo sitten rupesi tupakkaa piippuunsa panemaan, ojensi isäsi kukkaronsa ja sanoi: pane tuosta!
— Jumalan kiitos! huudahti Hetvi. Isä ei ole ensinkään vihoissaan!
Minä tuon voita ja leipää suuruspalaksi; kahvi joutuu tuossa paikassa.