Sinut nähtyäin,
Suurest' ikävöin,
Aina päivin, öin
Mietin mielessäin:
On se onni vaan,
Kun sun omaks' saan!
Vaikka kätkeisit
Laakson kiven taa,
Taikka porolla
Metsään rientäisit:
Kivet, hongat ois
Tieltäin käypä pois!
Kerran talvipäivänä.
Tuhansia timanttia
Ilmass' säihkyy, kimmeltää,
Hopeisia untuvia
Täynn' on kirkas talvi-sää:
Tänään taivas halaa
Runsahasti maahan valaa
Loistoaan.
Oi, kuin välkkyy pinta hangen,
Kiiltää oksat koivujen!
Kaikk' on kaunistettu sangen
Hohtoisaksi; huoneitten
Räystäät, katot, harjat
Täyttää sadat tähti-sarjat
Loistollaan.
Kehä kirkas päivän terää
Piirittää ylt'-yltänsä, —
Varmaan talvi tällä erää
Viettää nimipäiväänsä,
Senpä juhlan tähden
Koristaikse kaikkein nähden
Loistamaan.
Katso vuoret, kummut, mäet,
Metsät, laaksot, maat ja suot: Kiillon
kaikkialla näet,
Mihin vaan nyt silmäs luot!
Totta maailmassa
Kaunein talv' on Pohjolassa
Loistossaan!
Kätkyen luona.
Anni pikku siskoaan
Hiljalleen kun tuuditteli,
Joutui kummaan kummimpaan
Siskon suu kun myhäeli:
Malttanut ei mieltään, ei,
Äidillensä sanan vei.
"Tulkaa, äiti, katsomaan,
Kuinka Helmi rauhaisasti
Kätkyessä maatessaan
Hymyilee niin ihanasti!
Äiti-kulta, sanokaa,
Miksi Helmi naurahtaa!"