"Niin nimitän minä sinua vielä ja tahdon koko elämäni ajan nimittää samalla tavalla; mutta, rakastettuni! velvollisunteni on hoitaa itseäni tulevaista onneasi varten, etten itsekkäästi omistaissani te'e sinua onnettomaksi.

"Meidän täytyy huomata että sitä epäluuloa, joka heräsi sielussasi, ei voida poistaa eikä unhottaa. Minun köyhyyteni ja sinun rikkautesi on alusta alkain ollut esteenä välillämme; ainoastaan niin kauan kuin emme nähneet tätä estettä, taisimme lähestyä toisiamme. Se on sama usko, jota Pietarilla ei ollut veteen vaipuessaan… Olisiko hänellä ollut usko, ei hän olisi pelännyt, olisivat petolliset laineet olleet pakoitetut häntä kannattamaan. Niin olemme mekin kauan, lujina uskossa paitsi pelkoa, kulkeneet sen syvyyden ylitse, jonka köyhyys ja rikkaus oli välillensä räjäyttänyt — juopa, johon suku suvun perään täytyy päälleksytttäin tehdä sijaa, muodostaakseen siihen laituria.

"Sinun silmäsi tulivat ensin avatuiksi — nyt ovat jo minunkin.

"Minä olen köyhä, minä en voi tarjota muuta kuin köyhyyteni ja rakkauteni; sinun täytyy siis aina, kun kerta on epäluulo herätetty, palata tähän kysymykseen: rakastaako Hjalmar minua, tahi oliko se itsekkyyttä? Rakastava sydän ei saa sellaista kysymystä tehdä milloinkaan — silloin on kaikki mennyt, sillä luottamus on mennyt. Kaikki muu siis, rakas Annette, mutta ei tämä.

"Sinä et ole solvaissut kunniaani, sillä sitä ei voi ilmaista epäluulo, kielitteleminen tahi kulkupuhe, joka hiivii ympäri valoa kärsimättä; ei, minulle et ole tehnyt yhtään haittaa, mutta sinä olet rikkonut meidän koko tulevaisuutemme, heittää syvyyteen sen ainoan kapean käytävän, jota kuljimme ja joka on juuri niin leveä, että olisimme voineet pitää toistamme kiinni ja varjella toisiamme putoamasta.

"Rauhoitu siis, Annette, taistele itseksesi niinkuin minä ja iloitse että sinulla on maailmassa yksi, joka ylitse kaiken rakastaa sinua, joka tahtoo antaa elämänsä edestäsi, mutta joka ei voi kuulua sinulle, tekemättä sinua onnettomaksi.

"Minä olen miettinyt jos se suru, minkä nyt teen sinulle, on suurempi kuin se, jonka saattaisin palaitessani sinun luoksesi. Minä luulen huomanneeni että sydänhaava on pahempi kuin myrkky, jota tipoittain vuodatetaan sieluun ja hiivien kuivaa sen, niin että kaikki ilo lakastuu ja kaikki riemu sortuu. Ei löydy muuta kuin yksi keino yhdistykseemme — se tahtoo sanoa tasaisuus varallisuudessa; sillä silloin on syy ohitse ja seuraukset kanssa. Vaan sitä ei voi tapahtua.

"Kirjoita minulle, Annette, se lämmittää sydäntä — sillä nyt jäätyy, se ei ole tottunut olemaan yksinänsä tässä kylmässä maailmassa, jossa niinkuin jähmettynyt perhoinen, jonka lapsi löytää syyskylmässä, vasta sitten saa elämän ja taitaa lentää, kun lapsi hengittää häneen ja suuteloillaan herättää elämän hänen kangistuneissa jäsenissänsä.

"Terveisiä Doralle paljon, paljon minun puolestani.

Hjalmar."