"Ja … ja", alkoi Annette, "se ilahutti mieltäni tänään ensi kerran, kun olen köyhä lapsi tunturilta. Se on hänen köyhyytensä ja rikkaus, jonka te, hyvä äiti, olette luvanneet minulle, joka meidät eroittaa … ottakaa takaisin lahjanne!"
"Mitä sinä sanot? Oletkos mieletön, Annette kulta … paitsi sitä en taida minä tehdä mitään muutosta, sillä kaikki johtuu Milleri vainajan testamentista, joka nimenomaisesti sanoo, että minulla elinaikanani on ainoastaan omistusoikeus ja korot, mutta pääoma molempain kuoleman jälkeen kuuluu vähentämättä Annettelle, meidän otto-tyttärellemme, ja hänen perillisillensä. Siis on se mahdoton".
Annette istui ajatuksiinsa vaipuneena.
Vanha rouva ei käsittänyt ensin Annetten tarkoitusta, mutta nyt hän sen huomasi.
"Ethän tahtone vaan minua jättää?" alkoi hän, "tahdotkos niin,
Annette?… Omaisuutta et voi kadottaa, mutta kyllä äiti raukkasi."
Pari kyyneltä välkkyi vanhuksen silmissä.
"En, äitini, sitä en tahdo; minä tahdon ainoastaan että tekisitte minun perinnöttömäksi… Tehkää minä perinnöttömäksi, mamma, rakas mamma, tehkää minä perinnöttömäksi!… Ja kuitenkin tahdon olla teidän luonanne, tahi te minun luonani".
"Rakas lapsi, minä en voi tehdä sinua perinnöttömäksi, en voi kumota pappasi testamenttia, joka kyllä on niin laillinen, ettei sitä voi muuttaa, sillä asessori Svaning on sen kokoon pannut".
"Svaning on siis vahvistanut sinetillä minun onnettomuuteni".
"Älä niin sano; hän on kunniallinen mies, ihminen, joka tarkoittaa hyvää. Sinä et olisi saanut puoliakaan, jos Svaning ei olisi suorastaan väsyttänyt pappaa rukouksillansa. Pappa on perinyt kaikki ja lainkäynnillä sai lisää perintöönsä useilta kaukaisilta sukulaisilta. Nyt tahtoi hän antaa niille puolen ja jakaa useampia apurahoja Upsalassa ja yhdelle koululle Miller vainajan kotiseudulla, mutta Svaning piti niin ahkerasti kiinni että pappa, joka oli heikko, ei voinut saada tahtoansa esille. Herra Jumala, Annette, sehän näyttää paraiten miten sydämellisesti hän meitä suosii".