"Niin, katsokaas, Rauhasen on syksyllä meneminen Upsalaan Tukholmin kautta. Silloin voi Rauhanen mennä täti Printfellin luokse ja tädittää häntä ja opettaa hänelle qvator species ja sanoa hänelle, että hän saa polvistua kaikkein valtaherrain ja Roomin paavin eteen, mutta että sata kahdeksankymmentä on kuitenkin kolmen tuhannen korko, luettuna kuusi sadalta, ja tervehtää häntä ja olla kohtelias, ja jos se ei auta, niin käskekää hänen mennä hiiteen.
"Se on vaikea tehtävä."
"Niin kyllä, mutta, Jumalan nimessä, jotain keinoa tässä on koettaminen, sillä hän tekee minun hulluksi."
Rauhanen lupasi tehdä mitä voi, sillä hänen isäntänsä näytti vaikka muutoin iloinen ja maltteellinen, joutuneen viimeisillensä.
"Kiitoksia, rakas Rauhanen, kiitoksia! Sellainen akka voi viisaan ihmisen tehdä mielettömäksi, sillä lakia ei hän käsitä eikä tottele, laskea ei hän tahdo eikä taida, itseviisas hän on, sillä nähkääs, hän on hoitanut taloutta koko seitsemänkolmatta vuotta, kuitenkin niin että mies pani hänen holhottavaksi ja niin hän epäilee kaikkia päälle päätteeksi ja luulee että koko maailma tahtoo varastaa häneltä … sanalla sanoen, Rauhanen, hän on houkkio, ja siksi minäkin tulen."
Neljätoista päivää tämän keskustelun jälkeen istui rouva Printfell tavallisuuden mukaan kamarissansa Kaisansa kanssa, joka oli vanha, kokoon kuivunut piika, oli kaikissa yksimielinen ja sentähden mummon silmäterä. Ikuisesti lämmin kahvinkeittäjä, vähän lihavanläntä, puolellakolmatta jalalla oleva kapine (sillä se oli ollut valkeassa ja tullut kykenemättömäksi) seisoi ja porisi kaklunin lävessä. Suorastaan ikkunan edessä riippui häkki, jossa paljas- ja litteäpää keltasirkkunen hyppi edestakaisin, heitellen silloin tällöin tyhjiä hampunsiemenen kuoria ympäri huonetta ja ales mummon pöydälle, joka oli kuormitettu paperikääröllä, nimittäin pesänkirjoituksella ja asiakirjoilla Printfell vainajan jälleen; ne piti todistaman hänen oikeuksiansa, "kun kerran pääsee maassa oikeus valtaan".
Mummo oli nyt korttien asettelemisessa, joka oli yleis-asiallisin tehtävänsä silloin, kun ei kirjoittanut veljensä tyttären miehelle, "tuolle Tammiselle Eetenissä, joka on rikas kuin noita, mutta kuitenkin pitää sopivana ruveta vanhan sukulaisensa avulla säästetyn omaisuuden haltijaksi, sen takia että hän on turvaton. Mutta koko maailman pitää nähdä minkälainen mies Tamminen on, ja kuningas jo tietää että hän on vaarallinen mies, ja Jumala on Tammisen rankaiseva."
"Niin, sinä saat nähdä, Kaisa, että Tamminen seisoo pian Jumalan tuomion edessä kaikesta ilkeydestänsä … se käy niin".
"Ohoh, käykö niin, rouva kulta!"
"Käy, niin se on jo kauan mennyt, heti kuin jätän koston ja rangaistuksen Jumalan käteen ja ajattelen: kutsuuko Herra Tammisen tuomiolle?"