"Niin, kyllä hän saa tuomionsa, hän, joka ei milloinkaan tee rouvalle oikein."
"Ole vaan varma, tuolla ylähällä istuu yksi, joka kyllä tietää että oli äärettömän paljon Printfell vainajan jälkeen, se näkyy kyllä tästä pesänkirjoituksesta; mutta nykyaikaan ei ole yhtään oikeutta. Olisiko tämä ollut Kustaa kolmannen aikana, niin Tamminen olisi jo aikoja sitten saanut rangaistuksensa."
"Se on tietty!"
"Niin, sen tiedän kyllä, sillä katsos, kuningas kirjoitti Kerttusen tyttärelle ja sanoi serkuksi, niin hän kirjoitti ja sanoi: Ne ovat tehneet vääryyttä serkulle ja paljastaneet serkun luita myöden, mutta minä, Ruotsin kuningas, olen voimakas hallitsija … niin, se olen minä. Puhuttiin aina katteini Printfellistä, minun langostani, jolla oli Ruotsinsalmen metalji ja Miekanritari linnassansa… Se pitäisi Tammisen muistaa."
Mummo olisi luultavasti mennyt puheessaan pitemmälle, jos ei hiljainen naputus oveen olisi häirinnyt molempia vanhuksia.
"Kaisa, katso kuka siellä on ja pidätä kunnes minä saan myssyn päähäni, sillä se on tietysti joku herra, minä luulin kuulleeni saapasten narinata".
Näin sanoen otti mummo myssynsä, joka riippui neulalla ikkunapeitteesen kiinnitettynä ja oli jonkinlainen tummansininen, nahkainen harjapussi, ja pani sen harmaasen päähänsä.
Mummo näytti oikein arvokkaalta, sillä hän oli ollut kaunis nuorena, ja sepä lienee ollutkin, joka vaikutti vainajan menemään naimiseen hänen kanssa … avioliitto, jolla taisi olla seikkansa, sen mukaan mitä testamentista voi arvostella.
Vihdoin oli Kaisa pitänyt niin harvinaisissa tapauksissa tavallisen puheensa ja aukasi oven.
Printfell mummo odotti näkevänsä ystävistänsä, se tahtoo sanoa jonkun, joka tunsi hänen miehensä eläissään ja joka välistä kävi heillä. Mutta tulija oli aivan nuori, sievä ja soma herra, joka esitti itsensä ylioppilaaksi eli kokelas Rauhaseksi.