"Rauhanen? Vai niin, hm … vai niin," virkkoi rouva käytöksellä, joka ei hairahtunut vaikutuksestansa.
"Minä tulen tänne Upsala matkallani, tervehtimään inspehtoori Tammisen puolesta Eetenissä."
"Nöyrä palvelijatar; vai niin, hän tervehtii vanhaa tätiänsä, sillä minä olin täysi täti hänen vaimo vainajallensa, ilmoitan sen nuorelle herralle."
"Hän puhuu useasti täti Printfellistä ja toivoo että rouvalle tapahtunut vääryys pitää oiaistaman. Hän jätti minulle paperin, joka sisältää että hän suostuu rouvan anomukseen omavaltaiseksi pääsemisestä."
Mummo tahtoi jo monta kertaa keskeyttää hänen puheensa, mutta sai nyt vasta tilaisuuden.
"Vai niin, tuo rehellinen mies, tahtooko hän niin, jalo Tamminen? Hän pelkää tilinteon kauheata päivää, joka pian tulee. (Silmäyksellä Kaisaan) Onko hän kipeä?"
"Ei, Jumalan kiitos! Hän pyysi minun jättämään nämä viisikymmentä riksiä."
"Kiitoksia, kiitoksia. Vai niin, minä saan siinä oikeuteni."
"Mutta, rouva kulta, alkoi tuo nuori ylioppilas, teillä on kolmetuhatta riksiä ja minä olen nähnyt omat kuittinne, jotka sisältävät enemmän kuin koron, mikä tekee sata kahdeksankymmentä."
"Tuon sata kahdeksankymmentä minä olen kuullut niin useasti, että osaan sen ulkoa. Mutta mihin jäi koko tavaravarasto, mihin joutui irtaimisto, minne rahat lentivät?… Ne ovat näissä papereissa."