"Rouva käy siis usein ulkona huvituksissa?"
"Minä, en, sen tietää Jumala, minä en ole milloinkaan ulkona; ei ole helppo vanhalle ihmiselle kulkea kolmia rappusia ales- ja ylöspäin, vaikka minä, Jumalan kiitos, en ole aivan heikko. Minä istun täällä pikku Bibin ja Kaisan kanssa, ja joka aamu tuo Kaisa Päivälehden, jonka lainaa kirjoittaja täällä alhaalla, sillä hän on aina ulkona aamusilla, ja niin saan aivan märkänä painosta. Ja niin saan tietää yhtä ja toista, ja kesäsin olen ulkona ja katselen komeutta, ja olen nähnyt kuninkaan ja kuningattaren monta lukematonta herran kertaa, ja sen tietää Jumala, kun minä niiaan, niin kuningas ottaa hatun päästänsä ja nyökkää minulle, hän tuntee aina mummon, joka hänelle on jättänyt kaksi anomuskirjettä."
"Vai niin, todellakin?"
"Niin, sen tietää Kaisa kaikkein paraiten, sillä hän on sen nähnyt."
"Niin se on, kuningas on kohtelias rouvaa kohtaan, mutta jos joku herra on hänen mukanansa, niin pitää hän itsensä liian hyvänä tervehtimään."
"Niin, niin se on", lisäsi mummo, "jos jotain tahtoo, on aina paras kääntyä kuninkaallisten puoleen eikä heidän herrojensa, sillä ne eivät tee milloinkaan hyvää."
Nuori ylioppilas ymmärsi paremmin sovittaa puheensa kuin isäntänsä ymmärsi kirjoittaa, ja mummo Printfell ei ollutkaan paha, vihattava ihminen, vaan hyvä kuin lapsi, kun ei vaan sysätty valeluulojaan päähänsä. Hän oli yhtä helppo lepyttää kuin vihoittaa, ja sovinto tuli pian, sillä Rauhanen ymmärsi vakuutta vastustamatta.
Hän käsitti nyt että sata kahdeksankymmentä oli oikein, mutta samalla että hän tarvitsi enemmän, ja Rauhasen tehtävänä oli rauhan toimeen saaminen, vieläpä vuosittainen uhraus inspehtoorin puolelta. Mummo oli parhaimmalla mielialalla maailmassa ja nuori uudestaan Dora Bernhardin tullessa sisälle.
"Kas niin, Dora kulta! Miten äitinne voipi?" kysyi mummo leppeästi. "Tiedättekö täällä istuu nyt muuan herra, joka sanoo että Tamminen on kunniallinen mies eikä tahdo minulle mitään pahan."
Esitteleminen kävi tavallisesti.