Oli muuan aamu, jolloin Löfstedt seisoi portilla ja tapansa mukaan hakkasi halkoja. Silloin tuli eräs nuori mies ja kysyi jos hänen nimensä on Löfstedt.
"Häh? kyllä minä se olen."
"No se on hyvä. Tunteeko Löfstedt luutnanttia, jonka nimi on Hjalmar?"
"Totta kai; hän lainasi rouvalle täällä ylhäällä rahaa hänen kipeänä ollessansa. No mitä sitte?"
"Niin, huonmaatkos, minä olen hänen anoppinsa palvelija."
"Häh, tuolla toisella puolella, kamreerinko?"
"Eikö hittoa, reivinna M:n, Ludwigin vuorella."
"Anoppi, reivinna M.? Ei Hjalmar ole nainut, häh?"
"Ei, ei vielä, mutta pian; hän on kihloissa neiti Constancen kanssa; kaunis tyttö, Löfstedt mahtaa uskoa."
"Hm, vai niin."