"Pian, Annette, seisoo hän ihanan morsiamensa kanssa vihkituolin vieressä, ja nauraa sinulle ja surullesi."
Annette ravisti taas kaunista päätänsä ja sanoi: "Ei, äiti, sitä hän ei tee."
"Sinä uskot siis vielä häntä."
"Uskon, äitini, minä uskon häntä, syy oli minun."
"Mutta näethän sinä kuitenkin että köyhä luutnantti etsi rikkaan tytön, aateliton haki ylhäisen naimisen, hän sai ihanan morsiamen… Uskotkos kuitenkin, ettei hän ilolla nähnyt sinun tekevän, jota sinä sanot hairaukseksi, mutta joka oli korkeamman vallan vaikutus?"
"Niin, mamma."
"Mutta jos nyt mies, jolla on kaikki hyvät omaisuudet, nimittäin sisälliset, joka rakastaa sinua syvästi, hiljaisesti, sanattomana, mutta uskollisesti, iäisesti, jos sellainen kosisi, mitä sinä vastaisit?"
"Ei, minä vastaisin ei."
"No, lapsi, mieti… Minun täytyy sanoa sinulle että asessori…"
"Svaning?"