"On, rakas Sakari, kaikki on hyvin!"
"Voinetko uskoa, äiti", alkoi mies, riisuttuaan poron-nahkasen turkkinsa, "voinetko uskoa miten paljon siellä oli väkeä. Hauskaa on nähdä välistä kansaa, vaikka olen oikein iloinen päästyäni taas niistä vapaaksi, sillä ne pitivät kauhistavaa näytelmää kotiin tullessa… Jumalan kiitos, kun olen taas kotona!"
"No, mitä kuuluu uutisia, isä?" kysyi Anna.
"Eipä juuri mitään … niin, se on tosi, minulla on teille lahjoja ja antimia".
"Oi, oi! isällä on lahjoja ja antimia!" huusi Anua ja taputteli käsiänsä. "No, mitä ne ovat, isä?"
Isä alkoi kaivella syviä taskujansa.
"Kas täällä … ahaa, nämä ovat Antille, — joita hän pyysi — ongenkoukkuja, huomaatkos, nämä hän san … äiti, sinä saat ahkiossa pakattuna olevat; mutta, hm, mitä lempoa nyt … se on harmillista!"
"Onko jotain pois, isä!"
"Niin totta tosiaan luulen … se oli sinulle", kaulanauha, jonka kauppias lähetti".
"Kaulanauha, Herra Jumala! Minkälainen se oli, isä? Eihän se vaan ole kadonnut…"