"Tunnen," sanoi Lindner; "tervetuloa! Tämä on minun vaimoni ja tuolla näitte lapseni; ne tulevat pian sisälle."
"Minä tulin tänne…"
"Kuulemaan jos minä ryhdyn käräjöimään teitä vastaan; ei, sitä en tahdo tehdä."
"Hyvä herra Lindner, tässä on teidän sovintokirjeenne takaisin, minä teen teidän jälleen vapaaksi."
Lindner katseli paperia.
"Niin, sen minä olen kirjoittanut."
"Mutta teillä on, minä olen saanut kuulla sittemmin, enempi oikeuksia."
"Voi olla mahdollista, mutta minä olen kirjoittanut sen tieten taiten enkä peräytä sanojani. Se olisi vahinko," lisäsi hän, "jos joukko henkilöitä, jotka ennallaan ovat rikkaat, jakaisivat varallisuuden. Köyhien kanssa on toisin asian laita. Paitsi sitä tulee jako-osuus vähäpätöiseksi, sillä niitä on miten kuullut olen lähes kolmesataa sukulaista vaimoin ja lasten kanssa. Tuskin nyt on enää ketään, joka ei olisi sukua Sidenkronan heimon kanssa."
"Mutta onhan niillä lailliset oikeudet."
"Ei, rouvani, lailliset oikeudet ovat minun oikeuteni; mutta siinä ei löydy mitään siveellistä oikeusperustetta, miksi minun pitäisi saada paremmin ne rahat kuin Kiinan keisarin. Minulla ei ollut käsitystä Sidenkronista, ennenkuin minulle selitettiin että äitini äitin isän nimi oli Sidenkrona päärynä silmikolla, joka nyt on merkillisin kohta missä oikeus riippuu."