"No, saammepa nähdä, saammepa nähdä!" naurahteli tuo hyvä mies ja hykersi käsiänsä.
Muuan päivä sen jälkeen oli hän rouva Millerillä ja johti paikalla keskustelun kihlaukseensa.
"Rakas mammani," virkkoi hän, "ette kai ihmettele, kun minä en kauemmin voi viivyttää yhdistystäni Annetten kanssa."
"Mutta sen kanssa voidaan tosin viipyä."
"Ei, rakas mamma, ei kauemmin kuin kuukausi, silloin pitää olla kaikki päätetty. Annetten täytyy tehdä päätös, minun rakas mammani, hänen täytyy päättää… Sillä minun sydämeni on jo kauan ollut kiusattu yksinäisyyden kauhistavalla tunteella, jonka olen huomannut aina siitä ajasta asti kuin kohtasin esineen, minkä ympärillä kaikki ajatukseni kieppuvat."
"Mutta, hyvä Svaning, Annette ei ole varonut että te nyt niin pian vaatisitte hänen lupauksensa täyttämistä; te tiedätte myös minkä sisällisen taistelun se saattaa hänelle."
"Niin, mutta juuri tämä onneton taistelu täytyy kerran lopettaa. Hänen kylmyytensä ahdistaa minua, vaikka minä olen vakuutettu, että minun hellä uskollisuuteni sulattaa pian jääriitteen hänen sydämensä ympäriltä."
Rouva Miller oli tosiaankin pulassa, mutta rohkaisi itsensä ja sanoi:
"Me annamme Annetten itse päättää."
Annette siis kutsuttiin, mutta kun Dora oli hänen luonansa, täytyi hänen seurata rouvaa.
Asessori ei suosinut todistajaa; hän aikoi viivyttää, mutta rouva ei huomannut sitä varovaisuutta.