"On, se on tunturi Joutsenveden luona. Sitä sanotaan Joutsentunturiksi, siellä kun aina lepää lumi kukkulalla."
"Oi, onko se mahdollista? Onko siellä nytkin lunta, näin kesäkuussa?"
"On, siellä sataa nyt lunta, tuo valkoinen viiru on lumisade, joka peittää tunturin valkoiseen vaippaansa."
"Se on kauniisti sanottu, hyvä Rauhanen; mutta sielläkin kai pyryttää, jossa meidän pitäisi asua?"
Pastori naurahteli.
"Ei, Dora kulta, ei kertaakaan Joutsenveden luona, joka on yhdeksän pennikulman päässä aivan tunturin kupeella. Siellä kenties lankeaa lauha kesäsade hiljaisesti, samalla kun lumi ryöppyää ympäri vuoren kukkuloita ja tunturituuli ulvoo vuoren onkaloissa."
"Oi, se on kaikki niin omituista, niin ihmeellistä, mutta täällä ei kuitenkaan ole erämaa; talot sijaitsevat hajallansa järven laaksoissa tahi yhdessä kylinä. Täällä on runsaasti pihlajia ja suuria haapoja, ja koivuja loppumattomasti, vieläpä petäjiäkin… Onko kotona niin?"
"On."
"Sitten on kaikki hyvästi, rakas Rauhanen, sitten kaikki on hyvästi."
"Niin, minä toivon sen, Dora kulta, mutta anoppi ei mitään puhu."