"Sehän on minun tietäminen, kun itse olen papin tytär."
"Ei, Antti Pietari, heitä nappulat kokoon, heitä ne läjään. Tule tänne,
Dora, minä tahdon puhua kanssasi, tyttöseni."
"Mitä isä tahtoo?" kysyi Dora.
"Niin, näetkös, lapseni, nyt tunnen minä sinun. Jumala siunatkoon sinua, lapsi, Jumala siunatkoon sinua!"
Niin liikutettuna ja sydämellisesti rakkaana ei Antti Pietari milloinkaan ollut nähnyt isäänsä ensimäisen vaimonsa hautauspäivän jälkeen; silloin otti hän pojan samalla tavalla syliinsä ja sanoi: Jumala siunatkoon sinua, lapsi, Jumala siunatkoon sinua!
Silloin eli surua, nyt iloa.
NUORET ROUVAT.
Nuori Dora rouva seisoi keskellä salinlaattiaa Honkalassa katteinin virkatalossa, ja katseli ympärillensä. Kaikki ovet olivat auki, niin että melkeen silmänheitolla näki kaikkiin huoneisin, ja kyökkiinkin jos tahtoi.
"Voi äiti, nyt minusta tuntuu, että se voi olla heille hyväksi. Kuvittelen, kuinka Annette ihmettelee piaanoa, joka saatiin aina tänne asti, ja sitten peiliä, tuota suurta. Siinä oli enemmän onnea kuin taitoa, että se tuli tänne ehjänä. Mitä mieltä on mamma?"
"Kyllä, kaikki on hyvin, mutta kenpä tietää kuitenkaan, pitääkö piaanon olla noin lähellä ovea, se vahingoittuu vedosta."