"No, kuka hän sitten on?"
"Vai niin, sitä minä en ole sanonut. Niin, hän on noin näennäisesti rikkaan kamreeri Millerin tyttö, joka asuu eli oikeimmin omistaa suuren omaisuuden etelässä, puutarhan kanssa, sinä tiedät. Rikas ukko, ukko Miller; minä sanon häntä enoksi, niin että minä, jos tahtoisin, voisin esittää itseni huoneessa … mutta minä en ole taipuvainen antamaan sitoa itseäni"
"Hm, vai niin, hän on siis Millerin tytär; hm, tytöstä kulkee historia; eikös hän ole avioton?"
"Ei… Hän on … tytär, annahan olla; niin, se lienee erittäin sekaantunut historia. Minä olen kuullut että hän on jonkun reivin … jonkun reivin tytär, jolla oli rakkausseikkailuja erään näyttelijättären kanssa; ja sanotaanpa että he olivat naimisessa salaisesti … koska tuo reivi (nimi ei vaikuta mitään asiaan, vaikka minä tunnen hänen aivan hyvin ja olen monasti ollut huvimatkoilla hänen kanssansa, vaikka hän nyt on tullut vanhaksi, muutoin lemmon iloinen, hupaisa vanhapoika) koska tuo vanha reivi naimiseen mentyänsä (sillä hän on naimisessa oikein säädyllisen ihmisen kanssa, jolla on kosolta kolikoita) tahtoi säännöllisesti erota armaastansa, joka lienee maksanut noin kaksi tahi kolmekymmentä tuhatta riksiä; hän tahtoi näet välttämättömästi tulla reivinnaksi, kyllä kai. Ja…"
"Ja tuo tyttö on?"
"Heidän tyttärensä, jonka ukko Miller otti äitin suruun kuoltua. Näyttelijättäretkin voivat kuolla surun tähden … ha, ha, ha! Se on naurettavaa, mutta lienee tosi".
"Se on harvinaista … niin, saattaapa nähdä…"
"Aatelillista hänen pienissä kasvoissansa; totta tosiaan, katsoppas vaan … katsos miten viehättävästi hän nostaa kättänsä, oi! pienet, kauniit sormet … hän osaa teeskennellä".
"Hän nauraa sangen kauniisti".
"Ja erittäin somat jalat, ainakin yksi, sillä toista en näe".