Se matkustus oli tärkeä tapahtuma tuolle pienelle huoneväelle, ja lapset olivat erittäin ahkeria toimittamaan isänsä matkakapineet järjestykseen ja ruokkimaan talon kahta poroa, jotka ahkiossa veivät kalleudet määräpaikallensa.
Muuanna vuotena olivat ne oikein juhlallisessa mielentilassa, sillä isä oli päättänyt matkustaa markkinoille, joita pidettiin kahdenkymmenen peninkulman päässä.
"Luulen että isä ostaa jotain korutavaran äitille", sanoi Anna, "minä luulen äitin saavan jotakin".
"No, sitäpä hän ei toki miettine", sanoi äiti, joka ymmärsi Annan tarkoituksen. "Mutta kenties te, lapset, saatte jotakin".
"Luuleeko äiti niin?… Kuuleppas, Antti! Äiti luulee isän ostavan meille jotakuta alaalla Gregorista… Oi, miten lieneekään hauska Gregorissa, paljon väkeä, monta sataa, sanoo isä, sillä huomaappas, isä on ollut siellä kauan ennenkuin me synnyimmekään, kuuleppas, hän oli silloin renkinä Suuritalossa, alahalla rikkaan Anundin luona".
Antti, joka istui ja veisteli puulusikoita, mikä kuului sivuelinkeinoon, nosti silmänsä ja hymyili.
"Anna toivoo itselleen koristuksia, hän; ihmettelen mitä hän haluaa, kaularihman tahi sormustimen pieneen sormityppyynsä".
Annan pienet iloiset kasvot ilmaisivat tyytymättömyyttä.
"Oi, mitä Antti loruaa! En minä mitään tahdo, kun en hyödytäkkään; toisin on Antin laita, joka asettaa satimia ja on jo täysi mies; sinä olet kahdentoista vanha, niinpä oletkin, ja minä vaan kymmenen; mutta…"
"Mutta sinä kudot sukkia isälle", virkkoi Antti veitikkamaisesti; "ja se on kuitenkin Anna sisaren kunniallinen tehtävä".