Hän oli syntynyt ei rikkaassa vaan hyvin voivassa perheessä. Isänsä oli pappi maalla ja hän ainoa lapsi; ja niin paljon on tietty että Jumalan lahjoja löytyi riittävästi pappilassa ja että isä-ukolla nähtiin kauniit hevoset, vaikka vaunut olivat hieman huonomaiset, mutta se vaikutti vähän, kun niitä käytettiin harvoin. Se juuri olikin synnyttänyt paksulle berliiniläiselle luunsäilöstystä vietereihin, jotka narisivat joka nykäyksessä; sillä vaunut tulevat niinkuin ihmiset työttömyydestä kipeäksi.
Ukko tunnettiin kuitenkin varakkaaksi, ja niin tuli sinne kosijoita, ja vihdoin kohdastaan pakoitettiin vanha papinperhe toimittamaan kemut pitäjän nuorisolle; sillä niitä oli karttunut jommoinen joukko, jotka olivat yksiä ikäiset papintyttären kanssa.
Ja sitten tulivat tanssit ja huvit — ja lemmentuskat ja huokaukset — ja sitten isä vihastui tuohon "naittilaaseen", joka tahtoi viedä hänen tyttärensä; vaan rovastin rouva ryhtyi vihdoin asiaan eikä päästänyt isää, ennenkuin hän antoi rakastuneille siunauksensa.
Sitten saatiin häät ja häitten perästä tiloittuminen, vähän rahaa, mutta monta opetusta.
Viimein kuoli rovasti ja nuoret saivat perinnön. Rovastin rouva muutti heidän luoksensa. Luutnantti arentierasi erään kartanon; hän ei ymmärtänyt maanviljelystä, rakennutti komean puimakoneen ja uusia latoja, mutta ei saanut puitavaa eikä latoihin pantavaa; ja anopin kuoltua huomattiin että hän oli joutunut häviölle, niin että koko perintö meni ja silloinen katteini joutui konkurssiin. Sitten otti hän virka-eron ja muutti Tukholmiin, jossa hän eli puolella pensionilla ja — kuoli. Siinä koko historia.
Siitä huolivatta oli leskellä taipumus säästäväisyyteen ja tulemaan toimeen vähällä; mutta miehen eläissä kävi, niinkuin sananlasku sanoo: "ei käy laatuun ammentaa tinalusikalla, ja toisen kauhalla ajaissa".
Molemmat naiset olivat erittäin ahkeria; mutta lauantai-illoin korjattiin kaikki pois, kaikki asetettiin laatikoihinsa, pieni huone siivottiin ja järjestettiin huomispäiväksi, ja jos oli kukkia, niin Dora teki niistä seppeleen pappansa varjokuvan ympärille, joka riippui aivan pienen pulpetin ylipuolella; sillä miten olikaan, rakastivat kuitenkin mamma ja Dora hyvää hutilusta ja kunnioittivat hänen muistoansa, vaikka heidän tuttunsa kaikissa tilaisuuksissa vakuuttivat, että vainaja oli syössyt vaimonsa ja lapsensa viheliäisyyden mereen. Ei olla varsin tarkkoja muutamain riksituhansien kanssa, ei pidetä virheistäkään tarkkaa vaaria, kun vaan rakastetaan toistansa; silloin menee kaikki hyvästi, miten pahasti tahansa näyttäisi käyvän, ja silloin kasvaa rakkaus ja luottamus paremmin kukistuneen hyvinvoinnin raunioilla, niinkuin muratti ja orvokki menestyvät turpeimmin sortuneen rakennuksen sorassa.
Sunnuntain tultua oli heillä todellinen lepopäivä. Kaikki oli järjestyksessä, niin että se päivä kuluisi mahdollisimman vähällä työllä.
Päivän koittaissa kiiruhti Dora pieneen kyökkiinsä, joka väliverhollansa soveltui miksi sitä käytettiin, nimittäin sellaisten vierasten vastaanottohuoneeksi, jotka eivät olleet kylliksi tuttuja pääsemään työhuoneesen tahi tarpeeksi oikeutta menemään vierashuoneesen, se tahtoo sanoa siihen huoneesen, jonka ikkuna sijaitsi vastapäätä Annetten asumusta ja jossa kissalla ja kanarinlinnulla oli paikkansa, sentähden että molemmat suosivat auringonpaistetta, mitä ei ollut pihanpuolella.
Oli nimittäin kahvipäivä joka sunnuntai, ja sen vuoksi oli Dora aikaisin kyökissä. Ei kauan viipynyt ennenkuin hän avasi vierashuoneen oven hymyillen, ja kumarsi äitillensä ja sanoi: