Täti Printfell istui pienessä kamarissansa, kun Dora sunnuntaina jälkeen puolenpäivän tuli vähäinen kori takkinsa alla hänen luoksensa.
"No, kas vaan pikku Dora … hm, minä istun täällä ja asettelen vähän korttia… Miten mamma jaksaa?"
"Jumalan kiitos, paremmin!"
"Niin, minä juuri ajattelin nähdäkseni miten käy hänen kanssansa; ja vaikka se meni huonosti alussa, kävi lopussa hyvästi, ja se menee aivan niinkuin olisi toimitettu… Katri! Katri! onko sulla mitään pannussa? Niin, istukaa, Dora kulta, ja pitäkää hyvänänne! Herra Jumala, Printfell vainajan eläessä tapahtui monasti että hänellä oli kotona koko kolme naulaa kahvia syysmarkkinoilta. Se riitti toisin kuin neljännesnaulaa silloin ja neljännes tällöin. Mutta tästä kaikesta on minun kiittäminen häntä, tuota ilkeää ihmistä; eikö hän asettainnut niin maireeksi … tuletkos, Katri? … eikö hän asettainnut maireeksi … ota parhaat kupit, Katri! … ja suudellut käsiäni ja sanonut: Hyvä, rakas täti, ja minä olin yksinkertainen… Mutta ken voi nähdä lähimmäistänsä hampaita kauemmaksi".
Vihdoin oli vanhan yksinpuhe lopussa, ja Dora alkoi:
"Täti kulta! Kotona ei voida hyvin!"
"Ohoo … hän sanoi että mamma on parempi, ja oikeastaan ei se ole muuta kuin sellainen kevät-ilman vaikutus ja ruusukuume, jonka usea ihminen saa nyt keväällä. Oli, maltappas, kolme vuotta sitten, kun minä lepäsin kolme viikkoa kipeänä ja hyvin huonona, ja lääkäri antoi minulle niin voimakkaita lääkkeitä, että ne ottivat värin sinisestä saalistani ja tekivät tulipunaisia pilkkuja, niin hirveän väkevää; niin, saattepa nähdä saalin… Katti, tuo sisälle villasaalini!… Se oli oikein polttavaa lääkettä; mutta, Jumalan kiitos, se kävi hyvin. Hän, ihminen, jonka näjin Päivälehdessä, oli ollut Tukholmissa, mutta tuliko hän tätinsä luokse, kyllä kai! Eikö mitä, hän asui 'Fredenissä' ja söi pirteitä merirapuja ja maksoi riksin suupalalasta ja antoi tätinsä maata kipeänä. Sellaisia ihmiset ovat; mutta heitä ei voi nähdä kauemmaksi kuin…"
Nyt tuli Katri kahvin kanssa ja sinisen villasaalin kaunistamana, jossa aivan oikein näkyi punaisia pilkkuja, joista Dora sai uuden, seikkaperäisemmän ja tarkemman selityksen.
"Ei suinkaan se ole hyvää kahvia; minä tiedän kuitenkin, Katri, ettet sinä anna pikku Doralle aivan huonoakaan".
"Ei, täti kulta, tämä on oikein hyvää. Mutta en minä sitä miettinyt, että mamman terveys olisi vaarassa, vaan rahavarat".