"Jumala siunatkoon sinua, pikkuinen poikajoutsen!" kuiskasi poika ja pyyhki kyyneleensä röijynsä hihalla. "Jumala siunatkoon sinut, kun jäit tänne etkä hyljännyt minua, lapsi raukkaa!"
Mutta poikajoutsen jäi koko talveksi, ja poikasen tultua taas kipeäksi ja vaipuessa maahan voimatonna, laskeutui joutsen lämmittämään hänen kylmiä jalkojansa; ja kun poikanen illemmalla luuli palavansa kuumuudesta ja veri kiehui hänen suonissansa, leyhytti joutsen viileyttä oivallisilla hopeasiivillänsä.
Kevään saapuessa, jolloin vuokot taas heijastivat sinisenä ja valkoisena metsässä, ja linnut visertelivät ja vesi aukeni ja jäät uiskentelivat ympärinsä kuin kristallit, tuli poika paremmaksi, kulki järven rantaan ja istuutui kivelle veden laidassa, ja ihana joutsen uiskenteli järvessä, ikäänkuin odottaen toisia.
Ne tulivatkin niin pian kuin viimeinen jääharkko suli järvessä, ja taivuttivat tavallisuuden mukaan upeat kaulansa pojalle ja kysyivät miten jaksat.
"Niin, nyt on parempi, mutta jos ei olisi pikku valkoinen joutseneni ollut luonani talvella, niin minä olisin kuollut. Hän lämmitti minua, kun värisin, ja leyhytti viileyttä ylitseni, ollessani nääntymäisilläni kuumuuteen. Jumala siunatkoon sitä!"
Poikanen oli kuin haamu koko kesän, mutta hänen sydämensä oli iloinen niin kauan kuin joutsenet uiskentelivat järvessä, ja ystävä-joutsenensa tuli useasti hänen luoksensa ja siveli hänen laihoja poskiansa tahi levitti suuret siipensä ja suojeli niillä häntä auringon säteiltä. Se oli kiltti joutsen.
Mutta syksyn lähestyttyä ja kun vihmasade taas teki tuhansittain renkaita tyynen veden pinnalle, tuli raskas sydänsuru; sillä nyt matkustivat joutsenet ja nuori joutsen seurasi niitä heidän pitkällä retkellänsä.
Silloin ei itkenyt tuo pikku poika, sillä oikein ikävän ollessa ei voida itkeä; vaan hän istui äänetönnä ja hiljaa ja katseli taivaalle ja ajatteli: Jos toki olisi siivet, niin lentäisin minä tuonne ylös, minäkin, ja niinkuin Noan kyyhkyinen tulisin takaisin öljypuunlehden kanssa äitini luokse, sillä äiti raukka on köyhä, hän, ja murheellinen useasti. Voi, jos minulla vaan olisi siivet, niin muuttuisi kaikki hyväksi.
Niin valitti poika ja istui. Ja joutsenet lentivät metsäin ja tasankojen, vuorten ja laaksojen, erämaitten ja merien ylitse, mutta kahdentena kymmenentenä päivänä laskeutuivat ne ales vähäiselle järvelle, joka oli ihmeellisten, muhkeain puitten piirittämä, jotka olivat paljon kirkkaamman viheriät, kuin kaikkein kauneimmat koivut, ja olivat tavattoman suuret lehdet, jotka muodostivat kruunun, ja tuhannen tuhatta kukkaa tekivät nurmikon sen ympärille. Mutta meren yhdessä päässä lepäsi komea linna, kultaisten porttien ja marmori muurien ja hopeakattojen kanssa.
Sillä järvellä uiskentelivat nyt joutsenet.