"Kuitenkin teit sinä mitä voit, ja äitisi erosi iloisena ja tyytyväisenä sinusta ja meistä. Hän on siveä ihminen, äiti raukkasi."
Annette ei vastannut, vaan huokasi raskaasti, sillä juuri se, että äiti täydellisesti uhraavalla rakkaudella tyytyi kaikkeen, rasitti häntä enimmin. Siinä juuri oli — lyijypaino.
"Mutta, Jumalani, olin melkeen unhottaa, täällä on kutsu huomen illaksi presidentti K:n luokse. Siellä tulee tanssi, suuri juhla taitaa olla vapaaherrattaren nimipäivä."
Annette heräsi horroksistansa.
"Pidot presidentti K:lla! Siellä on kai aina loistava seurue. Mitä mamma vaatetuksestani arvelee?"
"Niin, lapseni … meidän keskemme, se on meidän keskemme … kun kutsu tuli, sanoimme Miller ja minä, sinne pitää pikku Annetten; Annette poloinen, hän kyllä tarvitsee huvittaa mieltänsä näiden tukalain päiväin perästä… Ja pappa meni hankkimaan jotain uutta näkemäänsä… No, lapseni, älä ole utelias, sinä saat nähdä."
Myöhemmällä tuli pappa kalliin reunusteen kanssa kotiin — ja Annette unhotti niin sanotun nöyryytensä, äitinsä ja koko maailman tuon upean lahjan takia.
Kirje reivi Konrad M:lta paroni Kaarlo K:lle.
Tukholmissa Tammikuulla 18—
Hyvä Kaarlo!