Minä toivon että nytkin olisi pyrysää, sillä minulla on erinomaisia asioita kerrottavana.
Minä olin kutsuttu Millerin luokse ja siellä ei ollut Hjalmaria, siis eivät ne ole kihloissa. Minä olen tuttu Hjalmarin kanssa ja olen noin sattumalta maininnut Annette Milleriä; mutta tuo mies on viisas mies tahi aine ei ollenkaan häntä miellytä. Minä uskon jälkimäistä, ja siitä voin löytää syyn miksi hän on niin kylmä. Annette tuntee luonnossansa että yhtä turha on hymyillä Hjalmarille, kuin Kustaa ensimäiselle Ritarihuoneen torilla.
Minä olen nyt tuttu Millerillä ja tahdon tunnustaa totuuden. Minä rakastan tyttöä äärettömästi; mutta naida häntä se ei koskaan voi juolahtaa mieleeni. Hän on lumoava; mutta siinä on jotain joka kuitenkin lykkää minua takaperin, huolimatta kaikesta kokemuksestani — en tiedä mitä. Jonkinlaista jokapäiväistä on hänessä, jotain valettua, jotain josta näkee tuhansia samallaisia kuvauksia.
Minä en taida selittää tunteitani muutoin kuin vertauksella.
Ihmisen tulee olla omatapainen kuva itsestänsä, jokainen pitää olla kuin taiteilijan loihtima muotokuva marmorista, kokonaisuus itseksensä. Mutta useimmat ovat kuitenkin ainoastaan jäljennöksiä, vartalokuvia seeveriposliinista [S'Evres, maailman mainio posliinitehdas lähellä Pariisia] tahi hienoksi poltetusta savesta. Siksi Annette näyttää minusta lähemmin tutkittua. Jos tahdon nukkekaapin, niin on sellainen kuva aivan oivallinen asettaa päällimmäiseksi; mutta minä haluan kuvan, jota joka päivä voin enemmän ihailla, jossa löydän yhä useampia oivakuntoisuuksia — enkä onttoa kuorta, joka ei uhoittele häviötä eikä aikaa.
Annette Miller on huvittava kuin joulukalenteri, hauska katseltavaksi, mutta ei enempää. Miten tahansa selailee hänen tunne- ja ajatusvarojansa, tapaa niissä uudestaan vanhoja tuttavuuksia, sanasolmuja, aatteita, jotka ovat hyviä, mutta tuhannen kertaa kerrottuja, vaikka ne nyt saavat toisen soinnun, kun hän lausuu ne pehmeällä, taipuvalla äänen liirityksellä, ja liittää niihin silmäyksen — "kuninkaan valtakunnan arvoisen."
Kuitenkin minä olen nyt turvassa siellä ja tervehdän niitä sangen usein. Minua kohtaan ollaan erinomaisen kohteliaita, ja minä ja Annette olemme ikäänkuin tehneet äänettömän sopimuksen huvittaa itsiämme eräällä hyväntahtoisella asessorilla, jonka minä tapaan siellä yhtä varmasti, kuin vaatehankin tampuurissa.
Tuo säyseä mies on kuitenkin mamman lemmikki, vähäinen henkilö, jota on lystillinen katsella, vaikka hänellä pitäisi oleman hyvä pää ja runsaasti kuntoa, sanoo enoni presidentti R.
Mutta tiedätkös miten sellaiset vanhat virkamiehet arvostelevat ihmisiä: ne katselevat niitä aivan kuin kapineita, eivätkä milloinkaan puhu muusta kuin heidän käytöllis-soveliaisuudestansa, ikäänkuin ei suurimmat ja jaloimmat älyniekat olisi olleet epäkäytöllisiä melkeen kaikissa kohdissa. Tahtoisin nähdä miten Mozart olisi onnistunut hovioikeudessa rikosasiain pöytäkirjan notariona tahi Göthe kamarikirjoittajana. Koko maailma tietää että Schiller menestyi erittäin kehnosti rykmentin haavalääkärinä. Siis ei käyttökelvollisuus ole mitään minun silmissäni, vaikka se on tarpeellinen.
Käyttökuntoiset ihmiset ovat yhteiskunnon ruoholaji; mutta jos minä tahdon jonkun luonnon mykistä lapsista ikkunalleni lähelle minua lemmikikseni, niin otan minä mielukkaammin neriokasvin tahi sammalruusun, vaikk'ei niistä kumpikaan kelpaa syötäväksi tahi edes kerinpuikoksi, eivätkä siis voi olla puutarha-heinän tahi solmukauran arvoisia. Mies voi olla miten tahansa käyttökelvollinen, mutta minä autan Annettea — ja meidän on oikein hauska.