Jumala tietää että minä eilen tein parastani ja puhuin melkeen yksinomaisesti Annetten kanssa. Niinkuin näytti, tähystivät sekä hänen että minun silmät uhria. Annetten täytyi kuitenkin varoa, että Hjalmar pahaksuu meidän tuttavuuttamme, sillä välistä, ollessani paraillaan ilahuttava, huomasin minä miten hänen kauniit silmänsä olivat häneen kiinnitetyt, ja vasta sitten kuin esitelmäni loistekohta oli sivuitse, tuli hymyily — tuo enkelin-lainen naurahdus.
Minä huomasin että hänen sydämensä on vähän pilalla, niin ettei se käsitä eikä tunne ennenkuin jonkun ajan perästä. Se on harmittavaa, aivan samoin kuin tahdoin vanhan tätini suurella messinkitussarilla harjoitella. Välistä se toisti paikalla; mutta joskus nykäistään jänteesen — ei mitään! nykäistään uudestaan — mahdotonta! mennään matkoihinsa, ei maksa vaivaa; mutta neljännestunnin perästä alkaa se tykyttää ja vastata kysymykseen.
Jotenkin noin oli minun ja Annetten väli, sillä kaikki kohteliaisuuteni, liehakoitsemiseni, oikkuni olivat ainoastaan riittävät saamaan tytön vastauksen — sisäkoneiston soimaan, niin että kuurot sen kuulisivat.
Ja kuitenkin on hän paljon ystävällisempi minua kohtaan kuin häntä, ja näyttäisi pitävän minua kuin veljeänsä; mutta puhuessaan Hjalmarin kanssa on käytös kankea, jokapäiväinen, vieläpä karttava. Minä olen kamreerin perheen, rouvan ja herran, lemmitty, vaikk'ei siitä ole juuri suurta kunniaa mukanansa, sillä asessori Svaning litteän rintansa kanssa on niinikään lemmitty, kuitenkin sillä eroituksella, että minä olen vaan tavallansa ihminen, mutta hän melkeen pyhimys. Oi, jos minä kuitenkin saisin nähdä tuon ruman pyhimyksen katumusta harjoittavan munkin tavalla seisovan pilarin päässä maan ja taivaan välillä — hän on tarpeeton kumpaankin paikkaan. Sinä, sydämeni ainoa uskottu — enempi joku toinen kerta.
SUORAMIELISYYS.
"Sinä olet vaiti," sanoi Annette luutnantti Hjalmarille, sillä rouva oli jättänyt ne muutamaksi tuokioksi yksinänsä.
"Niin, Annette; oletkos huomannut että minä jonkun ajan olen ollut vaiti?"
"Sen kyllä olen huomannut. Kuuleppas, taidotkos asettaa tällaisen kiinalaisen pelin, muutamia puupaloja, joista voidaan muodostaa ääretön joukko kuvauksia; kas tässä koko kirja sellaisia kuvioita."
"Annette kulta, sinä et ole kaltaisesi," sanoi uudestaan Hjalmar; sinäkin olet muuttunut."
"Minä? Ei, Hjalmar, sinä muuttunut olet."