"Niin, lapseni. Hän, joka on niin vilpitön, sanoi kai olevansa mustasukkainen; sen on jok'ikinen ihminen nähnyt, joka tahtoo huomata, että tuo hyväntahtoinen Hjalmar…"
"Ei, mamma," virkkoi Annette; mutta salaman nopeudella lensi ajatus hänen sielunsa lävitse: "hän ei rakasta minua, sillä silloin häntä surettaisi reivi M:n täällä olo."
"Sinä sanot ei; mutta, lapsi, se on varma; sillä niin hyvä kuin pappa onkin, hän tuskin suvaitsi minun katsomaan jotakuta toista … ja sinä lasket leikkiä reivin kanssa, hän on sinun apulaisesi kaikissa meidän pienissä kemuissa, ja nyt perjantaina on hän sinun rakastajasi näytelmässä … se on vähäinen kaunis näytelmä."
"Niin, se on tosi, minun täytyy se hyvästi lukea."
"Se on välttämätön, lapsi, sillä huomenna on ensimäinen taistelu; ne tulevat tänne teelle."
"Ja minä unhotin kutsua tänne Hjalmarin."
"Hänellä ei täällä ole mitään tehtävää, lapseni; hän hämmästyy nähdessään teaatterin. Onpa hauska katsella, jos ei se käy hänen sydämellensä, nähtyään reivin jalkaisi edessä."
"Ei (huoaten), ei, mamma, miehet eivät ole nykyaikana sellaisia kuin mamman nuoruudessa; ne ovat nyt vakavia ja maltteellisia, että…"
"Vakavia … uhkamielisyyttä olisi, jos Hjalmar tekeytyisi lujaksi; sillä jos luonteenne eivät ole myötätunteellisia, niin ei muuta varmempaa, kuin että…"
"Ei, ei, mamma! Minä rakastan Hjalmaria ja … jos en saa häntä, niin…"