"Et mene milloinkaan naimiseen?"
"En."
"Sepä jotakin, se on tavallista lörpötystä; koskaan ei saa sanoa 'ei milloinkaan.'"
"Ei, mamma kulta, älkää puhuko siitä aineesta."
"Ei, Annette. Minä, Jumala sen tietää, en tahdo johdattaa mieltäsi; mutta tietysti minä älyän, yhtä hyvin kuin toiset, että sinun laisella tytöllä on oikeus suurempiin toivomuksiin."
"Suurempaa ei voi olla, kuin tulla onnelliseksi rakastettunsa kanssa."
Kamreerin rouva ei tahtonut oikeastaan eroittaa Annettea ja Hjalmaria; mutta hän ei kuitenkaan voinut olla toivomatta, että Annetten vaali olisi langennut asessori Svaningia kohtaan joka ei voinut syrjäyttää häntä itseänsä. Itsekkyys lepää pohjalla hyvänluontoisissakin ihmisissä.
Kun Annette pääsi itseksensä, vaipui hän, miten viime aikoina useasti tapahtui, syviin ajatuksiin.
Hänestä tuntui kuin olisi hän ollut liiaksi vilpitön Hjalmarille.
Kaiken naisellisen kasvatuksen ensimäinen sääntö on, ettei millään tavalla anna tunteillensa valtaa tahi ilman verukkeitta ja lisäyksittä ilmaise mitä sydämessä lepää. Tämän ohjeen hän oli rikkonut — ensimäisen ja viimeisen kuulemansa viisaus säännön — hän oli ollut varomaton, hän oli nyt jättänyt Hjalmarille vapaan pääsön sydämeensä, oli antanut hänelle tilaisuuden milloin hyvänsä satuttaa hellimpään kohtaan; hän oli siis heittäytynyt hänen mielivaltaansa, tekemättä edeltäpäin mitään verrallisuutta. Hän ei tuntenut vielä siinä tuokiossa mitään kohtaa, johon Hjalmaria taitaisi koskettaa, ei mitään, jota hän voisi käyttää tarpeen tullessa, ei mitään, joka asettaisi heidän yhtävertaisiksi. Hän oli näyttäytynyt olevansa heikko tyttö; mutta Hjalmar tyyneydellänsä ja sydämellisyydellänsä esiintyi jalona miehenä. Peli oli hävitetty. Ja hänen levollisuutensa — tämä poissa olo kaikesta varovaisuudesta reivi M. ja toisia perhoisia kohtaan, jotka liehuivat hänen tyttönsä ympärillä…