"Hän ei ole kuitenkaan vanha; hän oli hyvä ja kohtelias mies".
"No niin, mutta saakelin rikas mies hän oli, ja varustautui isosti, mutta ei häneltä köyhät mitään saaneet, vaan ilveilijät ja tapisieraajat ja maalarit ja kultaajat, ja sellaiset. Niinpä niin, hän oli kohtelias ja rouva myös, ja mamselli samoin, Jumala varjelkoon niitä, jotka toisin sanovat; mutta kyllä ne viettivät ylellistä elämää ja oikein, luvalla sanoen, kevytmielistä".
"Ei, rakas Löfstedt".
"Hm, sen mahdan minäkin tietää."
"Hyvä Löfstedt, emme tahdo kuulla teidän kielittelemisiänne".
"Ha ha, se on tosi, minä kielittelen kuin vanha akka, luvalla sanoen … rouva älköön pahaksuko… Niin, kamreeri on kipeänä, ja viisi tohtoria on juossut siellä tän' aamuna, ja palvelija, tuo ketterä jalka, on juossut itsensä jalattomaksi, edes ja takaisin pullojen ja purkkien ja kaiken romun kanssa. Niin, se on Jumalan totuus, että siellä on käynyt viisi lääkäriä, niin ettei viivy kauan ennenkuin tuo mies on kuollut, sillä katsokaas, sen minä olen aina huomannut, että kun on niin monta, käy se pikemmin".
"Mutta olihan Löfstedtkin kipeänä viime vuonna ja sanoi: jos tohtoria ei olisi ollut, niin…"
"Ei, niin minä en sanonut, rouva kulta".
"Sanoitte niin".
"En, minä sanoin: jos ei 'kuolontohtori' ollut, olisin pyyhkäisty pois kuin koira; mutta Jumala siunatkoon kuolontohtoria, hän on mies, josta minä pidän niin kauan kuin kipinä on elämää minussa".