Äiti Elsa itki ja piti sen laittomana; Inka ainoastaan punastui, mutta lausui samalla: "usko minua, äiti, Yrjö on kyllä sen tehnyt laillisesti, niin että sitä ei voida kumota, mutta se on saman tekevä."
"Kyllä, kyllä, varmasti on se laillinen kirja," sanoi kihlakunnan tuomari Thorshagasta, joka oli myös saapuvilla. "Kyllä Kjell tiesi hyvin, mitä hän tahtoi. Sillä tavalla pysyy omaisuus koossa, eikä suinkaan Inka ole niin hullu, että hän ottaisi uudisasukkaan, joka kyllä on hyvä mies, mutta jolla ei ole mitään paitsi vanhaa äitiänsä, joitakuita mullikoita ja muutamia hevosia, joita hän myyskentelee."
Inka hymyili katkerasti, mutta hän oli vaiti, vieläpä silloinkin, kun Yrjö meni läheltä hänen ohitsensa ja kuiskasi: "näethän nyt, minä tein sen, mitä lupasinkin sinulle."
Noin kahdeksan päivän kuluttua sen jälkeen tuli Olli Juhonpoika uudistaloltaan ja ratsasti Yrjö Kjellssonin pihaan; tuohan oli uljas, voimakas muoto tulisen hevosen selässä, hevosen, joka pöyhisteli ja korskaili, kun ratsastaja astui maahan ja sitoi sen aitaan kiini. Inka kiirehti rapulle ja toivotti häntä tervetulleeksi, mutta sellaisella kasvojen muodolla, joka ei ennustanut hyvää.
"Hyvää päivää, Inka!" lausui Olli ja tarttui hänen käteensä, "sinä olet ikävilläsi tänään. Niin, niin, isäänsä ei voi kadottaa muuta kuin yhden kerran," lisäsi hän surullisesti huoaten; "mutta kiitä Jumalaa, Inka, sinun isäsi sai kuolla vuoteesensa … minun isä raukkani, joka kulki toimillansa, kuoli luminietokseen eikä päässyt edes siunattuun maahan … me emme löytäneet häntä koskaan. — Miten äitisi ja Yrjö voivat?" jatkoi hän ja aikoi astua huoneesen.
"Yrjö ei ole kotona," lausui Inka; "mutta ennen kun sinä kohtaat äidin, minä tahdon puhua kanssasi; tule tänne kammariin!"
"Oi, saanko minä niin rauhassa puhua kanssasi, Inkaseni, sinä minun armas, hyvä Inkani."
Pian olivat he kahden Ingan pienessä kammarissa.
"No, Jumala siunatkoon sinua, Inka," alkoi Olli. "Minä olen usein ollut pahoillani siitä, että me emme voineet puhua asiaamme isällesi; minä en pidä tämmöisestä hiiviskelemisestä ihmisten tähden; mutta kentiesi oli se paras niin kuin oli."
"Kuulehan, Olli, älä puhu mitään siitä," muistutti Inka ja istui vastakkain sitä tuolia, jonka hän oli asettanut Ollille, "minä puhun suoraan sinulle, Olli."