"Kuulehan, Inka, sano minulle oikein totuus, huolitko sinä mitään perinnöstä? Onko sinulle vaikeata tulla uudisasukkaan vaimoksi? Sano, kaipaatko rahoja, jos menet naimisiin minun kanssani?"
"En … en, sitä en tekisi, en koskaan, en koskaan!" lausui Inka.
"No, sittenhän ei ole mitään syytä olla ikävillään; tiedätkös, Yrjö pitäköön sinun rahasi ja kuluttakoon niitä terveenä, mutta minä tahdon pitää sinun ja antaa rahain mennä."
"Ja sinä et tule pahoillesikaan edes," sanoi Inka ja laski kätensä nuorukaisen olalle, "et pahoillesikaan edes, sinä vielä hymyiletkin, Jumala siunatkoon sinua sen tähden!"
"En, en, minä ajattelen näin: Jumala kyllä auttaa meitä… Tiedätkös, minä en ole koskaan epäillyt uskoa Jumalaan."
"En minäkään, mutta sitä enemmän olen epäillyt uskoa ihmisiin," huokasi
Inka.
"Kas niin, anna surun jäädä; nyt menemme alas äidin luokse … kunhan hän ei olisi myöskin yhtä kummallinen; näethän, naisia ymmärtääksensä, siihen vaaditaan oikein papin tiedot. Sinä tulit ja näytit niin surkealta, että minä luulin onnettomuuden seisovan oven edessä, eikä kuitenkaan ollut mitään muuta, kuin että veljesi oli peijannut sinua niin kuin hän muitakin peijaa… Niin, sehän on jokapäiväinen veisu."
Mutta Elsa otti Ollin vastaan avoimin sylin ja oli niin sydämellisesti iloinen noiden nuorten tähden, että hän silmänräpäykseksi unhotti huolensa ja harminsa Yrjön käytöksen tähden.
He istuivat yhdessä kaiken päivän aina iltaan saakka ja miettivät tulevaisuuden hankkeitaan, joiden koko perustuksena oli uudisasukkaan tupa, pieni perunamaa ja laidunhaka, jossa Ollilla oli kaksitoista hyvää lehmää ja kuusi nuorta hevosta, niin paljon oli hän rikastunut; mutta kun hän viimein kertoi heille, että hänellä oli tuhat riikintaaleria rahaa lainattuna ja sama verta kotonansa jäljellä, eivät he enää tienneet rajoja ilollensa.
Viimeinkin näkyi Yrjö tulevan, juuri silloin, kun Inka laski rikkauksiansa, jotka hän tuli saamaan tuolla ylhäällä tuntureilla. "Näetkös, tuolia tulee Yrjö; nyt sinä pidät minua kiini vyötäisistä ja me istumme juuri kuin jos sinä et huomaisikaan kun hän tulee; kas niin, olemmehan kihloissa, se on selvää, elääksemme ja kuollaksemme, ilman hänen rahojansa. Älä nyt vaan pahastu, Olli, tästä tulee näytelmä."