Sunnuntai-aamuna lähti joukko liikkeelle, ensin hevoisinensa soittajat, pari nuoria renkiä, jotka istuivat satuloissansa kuin kiini naulatut ja soittivat viuluillansa, huolimatta noiden iloisten luontokappaleiden kaikista vehkeistä ja heiskauksista. Itse Ole Bull olisi semmoisessa tilassa huonosti menestynyt; mutta tässä ei mitään haittaa tullut, koska soittajat olivat tottuneet ratsastamaan ja samassa viulua soittamaan — harjoitus, jota koettamaan sopii kehoittaa semmoista taidetta rakastavaa yleisöä, joka samassa kaipaa liikuntoa.
Kirkko oli lattiasta kattoon saakka lehdillä verhottu ja kukka köynnyksiä riippui penkkirivien yltympäri muodostaen kaaria käytäväin yli. Tuskin löytyy mitään muuta, joka olisi niin todellakin maalaisen tapaan kaunis, kuin kirkko, joka on tällä tavalla kaunisteltuna kuin morsian ja valoisa, iloisa ja pyhä kuin morsiamen mieli. Koko matkue astui alas hevosten selistä, he kun olivat ratsastaen kulkeneet, morsian ja kaikki muut naiset viistosatuloissa, kaunistetut punaisilla, sinisillä ja keltaisilla rimsuilla ja tupsuilla.
Ingalla oli ylevä musta hevonen, voimasta ja vireydestä oikein hypähtelevä, ja tuo suloinen, ihana neito, vyötäisiltään hoikka ja solakka kuin vitsa ja jäntevä kuin raitis ruoko, istui niin keveästi, niin reippaasti satulalla, että kukaan ei juuri mielellään olisi suonut hänen sieltä maahan astuvan ja tulevan muiden ihmisten kaltaiseksi. Tämä tapahtui kuitenkin, ja nyt kulki morsiuspari ja koko seura kirkkoon, edellänsä nuo kelpo soittajat, jotka kaikkia viuluinsa kieliä ankarasti kihnaten synnyttivät oikean metelin Jumalan huoneessa morsiusparin kunniaksi.
"Miten hän on kaunis!" kuiskuivat melkein kaikki miehiset katselijat, "ja miten hän on sievä!" ajatteli jokainen nainen, kun Inka astui kirkkoon ja sijoittui kirkon perälle kuoriin.
Viimeinkin loppui saarna, jota todellakin harvat tarkkuudella kuuntelivat, sillä juhlallisuus, tuo sievä morsian ja se mitä tuleva oli, vetivät puoleensa kaikkien mielet.
Pappi astui alttarin eteen ja nuoret morsiusneidot levittivät suuren silkkihuivin sulhon ja morsiamen ylitse, ja Inka ja Olli vihittiin yhteen Jumalan ja maailman edessä. Ingan vastaus "tahdon" kaikui niin lempeästi, mutta kuitenkin niin selkeästi, että siitä oikeastaan ei voinut tietää, tulisiko Olli vai hänkö perheen haltijaksi; tuntui siltä, kuin jos he molemmat tulisivat siinä yhtäläisiksi valtiaiksi — ja niinhän pitää olemankin.
Kirkossa, joka oli ihan täynnä väkeä, oli hirmuisen kuuma. Kesäkuun aurinko lähetti säteitänsä pienien akkunaruutujen lävitse ja paistoi lämpimästi kaikkiin noihin lukemattomiin kuolonseppeleihin, jotka kaunistivat patsaita, kadonneen onnen katoavina muistoina; se herätti siis todellakin iloa, kun soittoniekat taas antoivat poislähdön merkin ja morsiusjoukko kulki kirkosta pitäjään tupaan "leipäinjakajaisille." Tämä kuului maan tapaan. Oli nimittäin monta eri lajia leipiä: herneleipiä, keltaisia kuin vaksi, mutta karvaita niiden syödä, jotka eivät pitäneet niitä kovin erinomaisina, ohraleipiä, vierreleipiä, vohveleita ja voileivoksia yhteen pantuina ja näitä jaettiin koko kirkkoväelle, joka sen tähden tunkeentui pitäjään tupaan melkein samoin kuin Tukholman asukkaat kuninkaallisen näytelmähuoneen pilettiaukolle silloin, kun neiti Lindiä siellä saatiin kuulla.
Tätä jakamista kesti kauan, mutta viimeinkin se loppui; nuori mies nosti kauniin morsiamensa satulalle ja koko matkue lähti taas liikkeelle musiikin sävelten kaikuessa.
Kotona oli jo pihalla koristettu pöytä, jolla jaettiin virvoituksia ennen kun mentiin hääsaliin ja tuohon juhlallisesti kaunistettuun ruokapöytään, johon kaikki sovitettiin arvonsa mukaiseen järjestykseen, niin kuin tapa oli semmoisissa tilaisuuksissa. Ateria oli aivan puhdasta pohjoismaalaista laatua; siinä oli tarjolla runsaasti liharuokia ja kaikenmoisia erinomaisia ruokalajia, joita Elsa muori oli keksinyt; olipa niin "oivallisesti," että jokainen ihminen hartaasti toivoi; että päivälliseltä jo päästäisiinkin, joka viimein tapahtuikin.
Sitten asettui morsian ja sulho rinnakkain ja nyt oli vieraiden vuoro astua esiin lahjoinensa, joiden joukosta etenkin mainittakoon, että morsiamen äidin tuli antaa uusi ja kiiltävä tinainen malja, jonka jälkeen morsiamen veli, Yrjö, astui esiin ja antoi jonkun satamäärän riikintaalareita rahaa ja kaksi eläintä, jotka he itse saivat valita mielensä mukaan; kaikki lähimmät ja etäisimmät sukulaiset tulivat järjestyksessään ja viimein nuoriso, tuoden lahjansa, joista pienin oli kaksi riikintaaleria eräältä rengiltä ja yksi taaleri eräältä piikatytöltä, kaikki pankossa, useimmat hopearahoissa.