Viimein pysähtyi ratsasmatkue tuvan edustalle, mutta ei kukaan tullut tupaan; sillä ensin täytyi tavarat ottaa alas ja viedä puuvajaan.
Vaimo meni sillä aikaa ulos; mutta hän näki siellä vaan yhden Kjell
Kjellssonin rengin ja Ollinsa; isä ei ollut mukana, hän oli jäänyt
Levangeriin, niin hänelle sanottiin.
"Levangeriin, se ei ole mahdollista, Levangeriin! Mitä Jumalan nimessä teki hän Levangerissa?" kyseli vaimo kiivaasti tuolta pitkältä valkeanverevältä rengiltä.
"Hm … niin, näettekö, Brita, siellä oli enemmän tuotavaa," sanoi renki hätääntyneenä; "hän tulee kyllä heti jäljessä."
"Nyt eivät ole asiat oikein, ei, asiat eivät ole oikein!" huudahti vaimo ja tarttui poikansa molempiin käsiin, ikäänkuin hän olisi tahtonut pakolla vaatia totuuden, "sano, Olli …. missä isäsi on?"
Olli oli noin yhdentoista vuotias, kaunis poika, jolla oli avoimet ja puhtaat piirteet ja jotakin nerokkaisuutta osoittavaista koko hänen kasvoinsa muodossa; nyt hän kuitenkin näytti alakuloiselta ja käänsi poispäin kasvonsa.
"Puhu, poika, missä on isäsi?" huudahti äiti, pudistaen häntä ja luoden häneen silmäyksen, joka näytti tunkevan sydämeen asti.
"Hän on Levangerissa, äiti, hän on Levangerissa, hän tulee pian jäljessä," lausui poika viimein vilkkaasti.
"Ei, Olli, hän ei ole Levangerissa," sanoi äiti; "sinä valehtelet, Olli … ethän sinä ole koskaan valehdellut minulle … nyt on tapahtunut jokin onnettomuus!"
"Elä vaivaa poikaa, Brita," virkahti renki; "mutta ole rauhassa, ei Juholla ole mitään vaaraa, hän voi hyvin siellä, missä hän on … hm…"