Sa kuule, metsä synkkä, kaikuva:
Voitanko onnen rakkaudella?
(kaiku) Voitat onnen rakkaudella.
Sa kuule laakso synkkä, rauhainen;
Hän suoko mulle rakkauden, sormuksen?
(kaiku) Hän suo sulle rakkauden, sormuksen.
Sa kiidä, venonen,
Ma kuuntelen
Metsän synkän kaikua.
Mä saanko sitte käydä vihille,
Nojata rakkahani rinnalle?
(kaiku) Nojaat rakkahasi rinnalle.
Ja nukunko kuin lapsi illalla,
Heräänkö armahani rinnalla?
(kaiku) Heräät armahasi rinnalla.
Sa kiidä, venonen,
Ma kuuntelen,
Metsän synkän kaikua.
Tuo iloinen pieni laulu kaikui ympäri rannikoitta.
Pian työntyi vene rantaa vastaan, ja molemmat nuoret, jotka kumpikin olivat Nordhallista, kiipivät alaspäin jyrkännettä myöten kosken varrella.
Kirkas hopeasade tihkusi ylös koskesta, johon kuu loisti niin kolkosti, tyynesti kuvastaen hopeakehänsä tuohon ylös kohoavaan usvaan; mutta pian kulki vene nuolen nopeudella, pitkin Norenjärven tyyntä pintaa myöten ja laski Nordhallin kylän rantaan; molemmat rakastavaiset astuivat veneestä maalle.
"Hyvää yötä, Signe!" lausui Juho. "Kun minä saan tavata mummon, niin minä kerron sinulle koko kertomuksen Tunturikoskesta, minä olen nyt jo saanut siitä perusjohdon."
"Ja tulevana vuonna sinä saat talon?" kysyi Signe.
"Niin, se on varma se…"
"Hyvää yötä, Juho, hyvää yötä! Minä uneksun sinusta ja talosta," ja niin juoksi hän matkaansa iloisesti nauraen, päästäksensä ajoissa kotiinsa ja kertoakseen pienestä Yrjöstä, joka oli tullut englantilaiseksi.
* * * * *