"Hän antoi minulle arkin, jonka hän oli kaapannut eräästä kirjavasta romaanista, joka ilmestyy jouluksi. Minä ajattelin, että sen kuuleminen kentiesi huvittaisi armoa!"
"Niin, lue vaan!"
Jaana luki tämän kertomuksen. Kieltää ei sopine, että tuota hyvää akkaa harmitti kuulla itsensä noinkin hyvin kuvailtuna tekonimen varjossa.
"Joko loppui?"
"Jo, teidän armonne."
"Tuo mielestäni on kirjoitettu ihmisille näytteeksi siitä, että kunkin tulee seurata kutsumustaan, eikä huolia siitä, mitä ihmiset ajattelevat."
"Siltä tuntuu."
"Hm, tuon kirjan voisi kirjoittaja omistaa Rudensköldille, joka on kirjoittanut pitkän lorun sukukierrosta ja joka opettaa talonpojan lapsia."
"Niin, sehän sopisi."
En siis sentähden, että tahtoisin lopettaa nimellä, joka jokaiselle kansan ystävälle on rakas, enkä koristaakseni tätä kertomusta tai antaakseni sille arvoa, jota se muuten puuttuu, vaan että tuo hyvä rouva saisi tahtonsa täytetyksi, tiedän hänen aina sitä vaativan, omistan tämän pienen kertomukseni ihmisystävälle, jalolle Torsten Rudensköldille.