— Pitäisikö minun senvuoksi, että muutamat kuninkaalliset sihteerit ja luutnantit saisivat verkaa paremmalla hinnalla tahi ett'ei huopa maksaisi enempää, kuin villan arvon, kieltää isänmaani parhaan? Pitäisikö minun hylätä kuningas ja isänmaa ja päinvastoin kaikkea otollisuutta tahtoa itselleni pahempaa?
— Ei, se on selvää.
— Kuitenkin olisi nähty, kuinka isänmaan tehdas liikkeelle olisi käynyt, joll'emme me, minä ja minun ystäväni, olisi vastustaneet. Vastustaminen on ainoa, jota tarvitaan; eteenpäin menee se kyllä, niin hyvin toisessa kuin toisessakin… Ja niin, lisäsi patruuna, — kolme kertaa minua kunnioitettiin kanssa porvarieni luottamuksella. Siinä oli kovat käsissä, uskonette.
— Kuinka niin? Sinun moiselle…
— Niin näes, porimestari tahtoi välttämättömästi tuonne ylinnä; sillä nähkääs, palkka tuolla alaalla on huono, ja hän tahtoi saada, sitä ei saata kukaan ihmetellä, tuomiokunnan. Mutta kas, hän ei tullut, ja kuitenkin sai hän tuomiokunnan.
— Se oli sinun ansiostasi?
— No niin! no niin, minä tein, mitä voin. Katsokaas, henkivartia-ratsukaarti tarvitsi rahoja, en minä muista kuinka paljon, mutta se oli muutamia satoja tuhansia riisejä, ja se näytti arveluttavalta. Minä viivyin vähän, sillä se riippui ainoastaan minun äänestäni valiokunnassa, ja niin me keskustelimme ja minä tein pieniä ehtojani, nimittäin, että porimestari saisi tuomiokunnan.
— Ja sen hän sai?
— Niin, sen hän sai.
— Mahtaa olla sangen tyydyttäväistä, että saattaa vaikuttaa valtiopäivämiehenä niin paljon, että mainio mies tulee muistetuksi.