Frans etsi sitä todellakin ja jätti sen ystävällensä, joka vaihtelevilla tunteilla luki seuraavaa.
Vanha ystävä, riitakumppalini ynnä muuta!
Minä kirjoitan kirje kirjeeltä; postirahat nousevat jo korkeaan summaan valtiovarastossani — etkä sinä kuitenkaan tule.
Oletko sinä tullut noidutuksi jonkun kauniin immen kautta, tai onko sinusta tullut erakko?
Kukaan ei kaikista sinun ystävistäsi saata ymmärtää sinua; en edes minäkään, joka muuten tunsin sinut varsin hyvin.
Minä aavistan, että sinä kaipaat Tukholman uutisia; kas tässä pieni exposé.
Edellisellä viikolla kihlasi Jaakko rikkaan ryytikauppias Mörtsten'in ainoan tyttären. Jumala on antanut hänelle vähemmän etuisan ulkomuodon, mutta Jaakko väittää, että hänen sielunsa on jalo ja puhdas kuni taivas. Se on, noin sanoen, kuin hieno tytön käsi kivenlaskian kintaassa. Hän on vielä vähän tyhmäkin, mutta se on viattomuutta, sanoo Jaakko; ja saamaton, mutta se on ujoutta, sanoo Jaakko. Varmaa on, että hän on rikas ja hänellä on punasilpunen isä, joka on juonut välttävästi ja hänellä on sortunut ääni, ett'ei hän, jos Jumala tahtoo, ole kaukana kokoontua isiensä luo.
Tämä Jaakosta.
Mitä taasen Richard'iin (Leijonamieli, niinkuin me häntä kutsuimme, kun hän juoksi yövartiaa pakoon, sinä muistat) tulee, niin on hän sangen hyvällä kannalla erään vanhan tätin luona.
Sinne menee hän joka ilta lukemaan Dufvorösten'iä ja Thomas a Kempis'tä ja muita hauskoja kirjoja.