Jaakko kertoi eilen, että löydettiin erään tytön ruumis järvestä, Eläintarhan kaivon luota; se olisi ikävää "Svingel" paralle, jos hän kutsuttaisiin vieraaksi poliisiin. Kuitenkaan ei se kai ole niin vaarallista; mutta ystävämme on kuitenkin peloissaan, että historia tulisi Anton'in korviin; se olisi kaunis kepponen siinä luvussa sekä hänelle että minulle.
Niin vietämme me päivämme viattomassa ilossa, niinkuin veli huomaa, ja tarvitsemme ainoastaan sinua, saadaksemme liittokuntamme täydelliseksi. Meillä molemmilla olisi hiukan hauskaa Gyllensvingel'in kera — vai mitä?
Muuten on täällä aurinko ja kesäpäivät; saattaa ripustaa silavan-sivun jollekulle seinälle Munkbro'hon päin, saadakseen ottaa sen paistettuna alas tunnin kuluttua; koirat tahtovat tulla hulluiksi, kuni sanomalehdetkin, ja molemmilla tarvitsisi olla kuonokoppa; muuten on vesi Riddarholm'an kanavassa vihreätä — niin että me täältäkin näemme luonnon rikkauksinensa. "Blåporten'illa" on ahvenia, ja suuria rapuja kellari-solen'issa ja niin edespäin.
Tule tänne! Tule tänne! Jätä vihreä-herkut sinne; anna isä-ukon, tuon kunnon miehen, hoitaa itse itseänsä, ja tule tänne. Täällä on sinulla kuitenkin parhaat ystäväsi, hauskoja veitikoita tyyni, ja niiden joukossa parhain kaikista, nimittäin
Sinun uskollinen esirukoilijasi
Theophron Löwenpil.
Tukholmassa kesäkuulla.
Berndtsson vapisi kuni haavanlehti (tämä on tavallinen lause) kirjettä lukiessansa. Hän vuoroin vaaleni kuni kuollut, vuoroin hehkui hän kuni suonet olisivat tahtoneet paukahtaa poikki. Kuitenkaan ei tässä tunteessa ollut vihaa Gyllensvingel'iä kohtaan, sillä ei tiikeriä vihata, vaikka kauhistutaan, kun hän on saavuttanut saaliinsa ja raatanut sen metsän syvyyteen. Sitävastoin kauhistui hän Emilin kohtaloa.
Hän pani kirjeen luotansa ja vaipui syviin ajatuksiin.
— Se taitaa kuitenkin olla ukkoparka, joka on piiloittanut hänet, — sanoi hän itseksensä. — Tupsu parka!
— Sinä näytät olevan synkällä mielellä, — lausui Frans; no, sehän oli kai kaunis historia?