— Varsin kaunis.
— Kyllä, mutta vallan tavallinen. Tuo tyhjäntoimitus tuopi sellaisia tyhmyyksiä mukanansa, ja rakas Gyllensvingel'inikin samoin kuin koko liittokunta ovat komplotti tyhjäntoimittajia. Sinä näet ne melkein jokainen vahdinmuutto Kaarle III:n torilla; tunkien itseänsä väkijoukon läpi lorgnetti silmäkulmilla ja ylpeyttä joka jäsenessä. Sinä uskonet, he pitävät itsensä kukkina nuorukaisten joukossa … minä olen ollut yksi niitä, … he eivät kuitenkaan ole mitään muuta kuin silohansikoittuja ja kornetteja käyttäviä hampuusia.
— Kyllä, sen minä uskon, — vastasi Berndtsson lyhyesti.
— Kyllä, — jatkoi Frans. — Tavallinen hampuusi tulee toimeen risoissansa … nämät tulevat toimeen muotillisilla velaksi otetuilla vaatteilla; molemmat voittavat enemmän hävyttömyydellä ja molemmat ovat todelliseen sielunviljelykseen katsoen samassa henkisessä raakuuden kannassa.
— Tiedätkös, — jatkoi hän vakaasti, — tiedätkös, käy huonosti vanhalle Europalle: hänellä ei ole mitään nuoruuden-voimaa. Vapaus on kysymättömänä ja käsittämättömänä; vanha on tullut tieltä pois, eikä mitään uutta ole sijassa. Vapaus viljelemättömänä, uskotta, rakkaudetta, ei ole kujeeton vapaus, jonka kautta kunnia pelataan pois, omatunto, isänmaa ja oma sydän.
— Sinä tuomitset ankarasti, — sanoi Berndtsson, jotakin sanoaksensa.
Frans hymyili surullisesti.
— Niin, ehkä; se on mahdollista minunkin kanssani samoin kuin viinan juopon kanssa, joka on kääntynyt ja mennyt raittiuden seuraan, he ovat aina enemmin sanatillisia, mutta ainoastaan senvuoksi, että he kaikkein parhain tietävät kirouksen ja seuraukset. Ei, Berndtsson, minä en saata tinkiä kirjaintakaan. Se, joka on toivottomin meidän toivottomassa sivilisationissamme on juuri tämä typeryys, tämä tunnottomuus, joka yhdistyneenä rajattomalla vaatimuksella, löytyy meidän sivistyneissä nuorukaisissamme, ja tämä tylsä apinoimisen pyynti, joka on sivistymättömissä. Missä löytyy ehkä se voima, joka rakentaa jotakin uutta tuolle mädäntyneelle vanhalle? Me näemme ja surkuttelemme, että alituisesti tahdotaan taasen paikata jo kerran lahonnutta; mutta meidän tulee itkeä niitä, jotka rakentavat tuon uuden. Pharaojen vanhain jättiläis-palatsien katolle rakentaa nyt kerjäläismatkue viheliäisen majansa — ja sanottakoon vanhasta ajasta mitä tahansa, mutta uusi on niin paljon kehnompi, ett'ei sillä ole tahtoa eikä voimaa.
— Mutta on useita, jotka — virkkoi Berndtsson, — jotka pitävät sitä vähän parempana. Sinä ja minä…
— Niin, meitä on kaksi. Tunnetko usiampia?