— Niin että se näyttäisi siltä, kuin…
— Niin.
— Aivan mielelläni, parahin Liina, — sanoi Berndtsson, joka luuli että hänellä oli sisar edessänsä.
— Sillä nähkääs, — toisti Liina, — minä kuulen, että äiti tahtoo päästä minusta niin pian kuin mahdollista, ja saattaisi tulla tarjous, jonka isä hyväksyisi … silloin, kuinka saattaisin minä siitä suoriutua? Mutta jos te noin näkyisitte ajattelevan minua, niin…
— Estäisin minä muita ilmaantumasta?
— Niin, ja sitäpaitsi niin isä pitää teistä, niin että…
— Että ehkä minulla itselläkin olisi saattanut olla toivo? Liina huokasi.
— Minä olen siis käyttäinyt enemmän omatta voitotta kuin viisaasti.
— Mutta, — toisti Liina, — olisitteko te todellakin tahtoneet omistaa minut, vaikk'en minä ole pitänyt teistä? Sillä te olette kunnon hyvä ihminen, kukatiesi parempikin kuin Helmer, mutta tietäkää, Helmer'istä minä pidän … hänestä enkä kenestäkään muusta.
— Ei, parahin mamselli Liina, se ei koskaan olisi saattanut johtua mieleeni.