— Vai niin; niin, minä luulen, että olen kuullut jotakin hänestä.
— Niin, sangen hyvä mies, mutta (nykäisten olkapäitään) köyhä kuni kirkkohiiri.
— Vai niin; oh jaa se tapahtuu sangen usein meille sotilaille. Pidetään minun kuutta-tuhatta pankkoani jotenkin suurena, mutta mitä on se oikeastaan? vähäarvoinen minun arvoiselleni armeijassa.
— Totta, herra kenraali!
— Kuulkaas, rakas Sundler! ottakaa vaari nuoresta Berndtsson'ista ja käskekää hänen käymään soiréessani. Hän on sangen sievä, nuori mies, minä näen hänet mielelläni.
— Kyllä, niinkuin herra kenraali käskee.
— Sanotaan, toisti kenraali, että hän taitaa olla kihloissa, salaisuus vielä, vaikka kaikki ihmiset tietävät. Anton'in tyttären kanssa.
— Niin, minä olen kuullut vähän sinnepäin; mutta tietysti tahtoo Anton vävyn loistavammalla nimellä.
— Niin — no niin, Anton on narri, ja hänen vapaaherrattarensa, meidän kesken sanottu, turhamainen olento. Oh, minä muistan hänet hyvin, kuin hän oli naimisissa Grünewald paran kanssa; hänet hävitti hän täydellisesti ja hänestä tulikin senvuoksi varsin suoraan turvaton leski. Molemmat ovat huonompia; mutta se on kuitenkin kunnioitettava perhe. Sundlerin tulee käydä siellä — sellaisia supéita saadaan tuskin koko Tukholmassa ja siellä tapaa kaikki, joilla on jotakin arvoa kanssakäymisessä; saattaa saada sopivan "viran"; siellä pelataan jotenkin korkealle ja niin on siellä neiti kosittavana. Menkää sinne, Sundler.
— Niin, minä olen todellakin ajatteleva — ja Berndtsson.