Se on selvää, että nuo viisaat, nuo, jotka tunsivat itsestänsä, että hekin saattaisivat täyttää jonkun tyhjän paikan, kuni auringon kukat, seurasivat kenraalin ylös- ja alasnousua eläintarhan kautta, ja se vaikutti, että Berndtsson tuli nyt huomatuksi, lemmityksi ja häntä sanottiin hyväksi toveriksi, jonkinmoista, joka todellakin oli totta, mutta joka nyt vasta cum gratia et privilegio tunnustettiin, sittenkuin kenraali oli imprimatur'insa hänen luonteellensa, ja jollei tämäkään olisi tapahtunut, niin kävihän huhu, että hän oli kihloissa rikkaan Anton'in tyttären kanssa, kyllin hankkiminen hänelle ystäviä. Nyt huomattiin, että Berndtsson oli sangen "oiva nuorukainen", "luja ja rehellinen luonteeltansa", "ihminen, jolla oli pää ja sydän oikeassa paikassa". Sanalla sanottu, tuo ennen huomaamaton luutnantti tuli kerrassaan sangen huomatuksi personaksi — ja kaikki tämä senvuoksi, että luultiin hänen olevan hyvissä kirjoissa — hölmön luona.
Berndtsson oli liian viisas, ett'ei hän muka olisi huomannut syytä, ja liiaksi maailman mies, ett'ei hän muka olisi käyttänyt hyödyksensä tuulenpuuskaa. Hän tiesi, ett'ei hän koskaan tulisi passaatiin ja sen vuoksi hissasi hän purjeet käyttääksensä, niin hyvin kuin hän taisi, sitä viuhkaa, joka puhalsi.
Hän kävi siis yhtä usein patruuna Anton'in kuin kenraalin kartanossa. Koko maailmahan tiesi, että hän oli kihloissa, vaikka se vielä pidettäisin salassa. Tämä vaikutti, että kuin tuo kunnon patruuna oli ulkona kaupungilla jossakin seurassa, niin täytyi hänen, niin perusteellisesti kuin hän tahtoikin alkaa Kaarle XIII:lla, kuitenkin aina lopettaa pakoitettuna puhumaan luutnantti Berndtsson'ista, ja hän sai silloin tietää, että hän oli kaikkein oivallisin nuorukainen, mainio upsieri, ja sellainen ihminen, joka tulevaisuudessa olisi hyödyttävä synnyinmaatansa.
UKKO JA TYTTÖ.
— Hä, miten täällä on kaunista, todellakin nättiä ja naastia, niinkuin äitin on tapa sanoa! — lausui pikku notarius, aika lailla naureskellen; — ja mitä teet sinä, lapseni?
— Ompelen. isäseni!
— Hm, tiedätkös, tuo luutnantti Berndtsson…
— Niin, mitä? — kysyi Emili, punehtuen.
— Niin sinä, hän…
— Mitä?