"Siinä samassa tuli keisarin metsästysseurue suurella vauhdilla ratsastaen laaksoon. Oletteko te nähneet armollista keisariamme? kysyivät hoviherrat, metsästäjät ja nuoret miehet. Silloin osoittivat paimenet Martinswand'ille.

"Taivaan Jumala … taivaan Jumala häntä auttakoon! — huusivat kaikki, jotka näkivät ihmisen liikkuvan tuolla ylhäällä tavattomassa korkeudessa.

"Nyt sota-airut toitotti: — Oletteko te, armollinen keisari, niin antakaa meille merkki; heittäkää kivi alas. — Kaikki olivat hiljaa ja odottivat kiven putoamista, muutaman hetken kuluttua kuulivat he kiven putoavan kilisten äkkisyvyyteen.

"Vaan ei kukaan voinut päästä sinne, ei kukaan, ei kukaan taitanut pelastaa tuota rohkeata keisaria. Hän kirjoitti pieniä paperilippuja ja heitteli niitä alas törmältä — hän rukoili pelastusta; mutta ei kukaan löytänyt niitä kirjeitä — hän ei voinut ilmoittaa itseänsä. Silloin sortui kaikki hänen rohkeutensa; hän katseli sydäntänsä ja tutki sitä ja siellä huomasi hän ylpeyttä ja ylellisyyttä. Hän huomasi vasta nyt, että hän oli ihminen, niinkuin kaikki muutkin ja ainoastaan tomu Jumalan kädessä.

"Ja hän nöyryytti itsensä.

"Silloin hän heitti vihdoinkin lipun alas sekä pyysi miehiänsä kanssansa herran ehtoolliselle, alahalla joen rannalla olisivat he. niin että hän sen näkisi, hän yhdistyisi silloin heidän kanssansa rukoukseen ja sitten kärsivällisesti odottaisi nälkään ja janoon kuolemista.

"'Antakaa minulle merkki', kirjoitti hän, 'laukauksella, silloin kuin synnintunnustus luetaan, ja toinen, silloin kuin te rukoilette; sillä silloin tahdon minä myös rukoilla teidän kanssanne'.

"Jo illastui, kuin laakso oli ihmisiä täynnä, jotka kokoontuivat juhlallisessa juhlakulussa kalkin ja leivän kanssa. Laukaus jyrisi vuoristossa merkiksi, että kansanjoukko luki synnintunnustusta ja nyt lankesi keisari polvillensa ja rukoili innokkaasti kuni lapsi tuota hyvää Isää, ei henkensä puolesta, vaan armoa ja rakkautta, ja kun toinen laukaus jyrisi läpi laaksojen, jaettiin sakramenttiä. Ja ilta-aurinko loisti kalkille, niin että keisari näki tuon kiiltävän kullan. Ja hän nautti ajatuksissa ominaistensa kanssa pyhää ehtoollista.

"Ja nyt oli kaikki lopussa, ja oli ilta ja kuu paistoi vuorenhuippujen yli Martinswand'ille ja tuon hyvän keisarin yli, joka hiljaisesti, nöyränä odottaen lunastusta makasi sammalissa rukoillen.

"Silloin tuli siellä nuori poika hänen luoksensa; hänen otsallansa hohti viattomuus ja kirkkaus, ja hän oli puettuna paimenpojaksi.