— Niin, kauniin pojanhan he ottavatkin mukaansa.
— Niin, eikös ole! Minä kammaan "muntasit" niin, että minä näytän joltakin, sanoin ma.
— Niin, juurikuin kissa kuonokarvoinensa.
— Sanoiko hän niin, Tiina luuskaseni!
— Se on synti, että ne ovat niin valkeat. Tahtooko Stolt muntasi-mustetta, niin on minulla sitä padan alla.
— Ah, hän saattaa maalata itse itseänsä vähän enemmän, hän on alkanut nenällä, ha ha ha!
Niin se olikin, ja senvuoksi kompasana palkittiinkin rähinällä.
Nyt luuli Stolt nöyryyttäneensä piikoja, hän otti trippeli-palasen, joka oli muurilla, ja meni.
— Nähkääs vaan, hän otti kiillotus-aineeni, tuo häijy ilkiö. Nyt luulen ma messinki kiiltää, ja hän pöyhkeilee kammoista.
Kuitenkin oli nyt arvotus selitetty, ja se tuli vielä selvemmäksi, kun kaptenska jätti muonavarat Tiinalle, jonka tuli olla emäntäpiikana sillä aikaa.