— Niin, kaksi tallirenkiä veivät sen vähä aikaa sitten sivuitse, niin kertoi kamarineitsy. Ah, Jumalani! ett'en minä saanut nähdä tuota jaloa eläintä! Minä olen varsin mieltynyt kauniisin hevosiin. Paruuni puhui, että se on kovin vihainen ja että se tappoi erään Beduinin, tuo kiltti elukka, yhdellä ainoalla potkulla; se on tavatonta, kuinka semmoinen eläin on virma. Nyt sitä opetetaan ratsuksi joka päivä kuninkaan omassa tallissa, mutta se heittää pois selästänsä ratsupalvelijat, minkä ennättää. Ah, se on erämaan poika, hän ei pidä meidän ilmanalastamme. Eläin raukka … mutta te näitte kai sen?
— Emme, todellakaan emme.
— No, sanottakoon! Oli kaksi livré'en puettua tallirenkiä, jotka taluttivat sitä, ja hän potkasi ta'apäin, niin että kengät säkenöitsivät kuni hopea, sanoi äitin Lisett; ja te ette kai olisi saattaneet huomata sellaista, etenkin te, herra luutnantti, joka olette sotilas?
Nyt astui tehtaan-isäntä sisään.
— Hm, kirottu tapaus! tuo arapialainen ryösti itsensä irti ja karkasi pitkin katuja akkojen ja lasten yli.
— Jumalani, silloin saattaa hän vahingoittaa itseänsä; mikä synti, jos noin kaunis eläin! — sanoi neiti Attalie.
— Niin, se saattaa kyllä tapahtua, mutta kas, saatammepa me olla ilmankin tuollaisia rätyvarsoja; meidän vanhat ruotsalaiset konimme ovat kymmentä kertaa paremmat.
— Kas, niinkö isä sanoo!
— Niin näes, he syövät heiniä, saavat joskus vähän kauroja, muuten heiniä ja peluja, ja silloin tulevat he hyvin toimeen. Tuollaisen vauhkon pitää saada paljaita kauroja, ja Jumala tiesi, joll'ei vielä riisiryynejäkään; ja mitä tekee hän? Ei mitään; ratsastaa ei sillä voi. eikä sitä voi valjastaa vaunujen eteen, mutta lähteä karkuun rengeiltä, sen hän taitaa ja juosta suoraa päätä Jaakopin kirkkoa vastapäätä olevaan ruukkulautapuotiin, sen hän taitaa.
— Onko hän?