— Niin, herra kreivi, niin on se todellakin.
— Mutta jos nyt teidän poikanne rakastaisi hyvää, oivaa tyttöä, jonka isä ei ole kapteeni, ei edes kaninkaan uskottu palvelija, mitä sitten sanoisitte?
Kapteeni oli vaiti muutaman silmänräpäyksen; vihdoinkin sanoi hän jotenkin pitkällä vedolla:
— Jos hän on hyvä, rakastettava tyttö, hm, niin…
— Aivan niin, parahin kapteeni, luottakaamme Berndt'in omaan mielialaan, älkäämme koettako laskea, mitä hänen sydämensä sanoi hänelle paljoa ennemmin, kuin hänen ajatuksensa joutukaan.
— Niin. ja tyttö on?
— Hän on kasvatettu erään vanhan notariuksen luona, jonka rouva neuloo hattuja. Akka on paha, ja tyttö on ukon suojelemana paennut sieltä, elää nyt työllä — neulomisella.
— Siis neuloja?
— Ja sen te sanotte ylenkatseellisesti. Tekeekö se kai mitään asiaan, eikö se ole hyvä työ… Rakas kapteeni Berndtsson, te olette valistunut ihminen lämpimällä sydämellä … riistäkää itsenne irti kaikista näistä ennakkoluuloista jotka rippuvat nimissä tai viroissa, kaikki ihmiset ovat yhtä hyviä.
Nuot molemmat ukot keskustelivat kauan tästä aineesta, ja samaan aikaan kertoi Berndt kaikki äitillensä. Hän ei ollut likimainkaan niin ennakkoluuloinen, kuin tuo harjoitettu ja välttämättömään kuuliaisuuteen tottunut kapteeni; sillä nainen ymmärtää aina paljoa paremmin kuin mies, mitä rakkaus todellakin on.