Itse Mariakin oli ymmärtäväinen rouva ja hän antautui asiaan, ja lopuksi tuli, että he molemmin, vieläpä Akselikin, jos niin tarvittaisin, puhuisivat isälle. Ei kukaan heistä arvannut, että Frans oli pyytänyt vanhusta asiaa alkamaan, yhtä vähän kuin Berndt oli pyytänyt tätä apua.
Kun nuo molemmat herrat palasivat, näytti kapteenska pelonalaiselta ja Maria, miksi sitä voisi kutsua, "kummalliselta". Se oli selvää, että molemmilla oli jotakin sydämessä ja että he molemmin kiistelivät tottumattomuudesta, salata sitä, mitä he ajattelivat. Sitä ei tavattu siinä perheessä.
Kuitenkaan ei kestänyt se kauan, kun jo kapteeni itse keskeytti äänettömyyden ja puhui poikansa kanssa.
Perheneuvostossa päätettiin, että Emili tulisi kotiin kapteenin luo, siksi kunnes he voisivat mennä naimisiin.
ERÄS ONNETTOMUUS.
— Minä kummeksin, — lausui kreivi muutamana päivänä sen jälkeen, aamulla kahvipöydän ääressä; mitä se oli, kuin minä yöllä huomasin. Minun on vaikea nukkua — vanhain laita on niin — minä makasin tuolla yläällä hereilläni ja ajattelin Fransia ja Emmaa ja heidän uutta kotiansa, silloin sain minä nähdä ilmiön. Minä en tiedä, mikä se mahtoi olla; mutta näkyi juurikuin veripunainen, taivaalla suoraan pohjoisessa metsän yli. Minä arvelin jotakuta valkeanvaaraa, mutta en voinut kuulla soittoa; se oli arvattavasti jonkinlainen revontuli.
— Mutta minä, — sanoi kaptenska, — luulin kuulleeni heikkoja kellon-säveliä, kukatiesi oli valkeanvaara.
— Sitten oli tuo Rödeby'ssä päin, — sanoi Berndt, — se on suoraan pohjoisessa täältä metsien ja vuorten takana.
Keskusteltiin tästä aineesta, kun kreivin vanha palvelija tuli sisään kahville.
— Valkeanvaara? — sanoi hän; niin, Herran Jumala Rödebyn rovastila on palanut, ja…