Sanalla sanoen: Kauppaneuvos ei tullut lohdutetuksi; mutta hän oli kuni lapsi, joka, senvuoksi, että hän on haavoittanut sormensa ja itkee, saa äitiltä kauniin sormuksen, pannakseen seuraavaan. Niin haavoitumme ja parannumme me eri tavoin — kaikki todistaa kuitenkin, että me olemme lapsellisia. Onhan hyvä olla lapsellinen?
FELIKSHILL.
On jotakin, minä en tiedä mitä, mutta kuitenkin jotakin ihastuttavaa on nähdä ihminen taistelussa kohtalon tai luonnon esteiden kanssa. Uutisasukas hengen valtakunnassa, joka raivaa tietä uusille aatteille, uusille tulevaisille voitoille, uusille kehittämisille ihmiskohtaloissa, on esine, joka kiinnittää tarkkaavaisuutta ja jonka täytyy herättää joko ihmettelemistä tai vihaa — hän ei voi pysähtyä jokapäiväisen uran nivellierauspisteesen — ikuinen voima kohottaa häntä, hänen täytyy, kuni ruotsalaisen vallin, kohoutua tasangon yli, ja hän nostaa mukanansa itse vesimerkin, itse sen viivan, jonka inhimillinen viisaus on hakannut kallioon. Yhtä huvittava on uutisasukas tavallisessa tarkoituksessa, joka raivaa villiä luontoa, ja tekee sen toisaksi, kuin se on ollut.
Ne, jotka muuttavat uuteen maailmaan ja niiden joukossa Frans ja hänen ystävänsä, olivat tosi uutisasukkaita — se yhteiskuuta, johon he kuuluivat, ei ole kokonaisuudessansa muu kuin valtio, joka on uutisasukas hengen maailmassa — joka raivaa uusia teitä vapaassa luonnossa, minkään vanhan estämättä. Sanalla sanoen — Pohjois-Amerika, tuo nuori veikko, on tullut kasvatetuksi alinomaisessa taistelussa rajua luontoa vastaan ja alinomaisessa protestissa tukahduttavaa, keinoteltua ja vanhentunutta vastaan.
Vanha Olivesköld oli, kuin salaisuus sukukartanonomistajan synnystä tuli hänelle tutuksi, ja kuin hän näki, että tämä rohkaisi itseänsä ja omalla voimallansa nosti itsensä alennuksestansa päättänyt antaa hänen kuolla Ruotsilta. Hän tunsi meidät ruotsalaiset aivan hyvin, ettei hän muka huomaisi, että mitättömäksi tehty kreivi tulisi yhtä ankaran hyökkäyksen esineeksi, kuin tuo onnellinen sukukartanon omistaja oli ollut sokean ihmettelemisen ja karttavaisuuden esineenä. Tässä ihmettelemisessä, karttavaisuudessa on kuitenkin aina, samoinkuin ohuessa ruokamullassa metsäniityllä, kourallinen turhuutta — se oli tämä, joka irroitti nuo kauniit kukkaset, joiden juuret eivät ulettuneet syvemmä; mutta sen alla alkoi aukko — punahiekka, se maanlaatu, joka aina tulee näkyviin, silloinkuin tuota laihaa kenttää kynnetään — kateus, tuo vanha ruotsalainen kateus, joka tekee, ettei kreiviä eikä paroneja kärsitä, ainoastaan senvuoksi, ettei itse ole sattunut tulla siksi.
Jos Frans olisi Ruotsissa langennut korkealta asemaltansa, niin olisi hän ei ainoastaan saanut katsella niitä kauniita kukkasia, joita seurustelemisen ja tuon rikkaan perillisen tuntemisen turhuus on kasvattanut — vaan hän ei olisi kynnettyyn aukkoon voinut istuttaa yhtäkään kanervakukkasta, pientä ujoa ystävyyttä, sillä sekin tarvitsee elatusta.
Hän ei olisi milloinkaan hankkinut itselleen sitä etua, joka aatelittomalla henkilöllä on, sitä, että ennen kaikkea kuuluisi kansaan — hänestä ei olisi tullut mitään — nurinviskattu suuruus — ja kas! vaeltaja polkee jalon, ikuisen Babylonin raunioita, jotka ovat langenneet soraksi, mutta hän ei tallaa pienimmänkään mökin kattoa, senvuoksi, että mökki on olemassa; mutta Babylonin palatsit ovat olleet.
Hän oli, tuo vanhus, ajatellut: Frans on uusi ihminen ja uudessa maailmassa täytyy hänen vaikuttaa. Hän oli senvuoksi, tuttavuuksiensa kautta, antanut ostaa suuria maanpalstoja lännestä ja vuosi vuodelta antanut sinne muuttaa väkeä — hänellä oli siellä pieni valtakunta pojallensa lahjoittaa, jossa hän vapaasti saisi vaikuttaa ja vapaasti vaurastua. Nämät omaisuudet eivät olleet sukukartanoita; tuo vanhus oli sinne saattanut ahkeran maanviljeliä-liittokunnan.
Felikshill'iksi kutsuttiin tuota sievää maataloa, joka, keskellä avaraa puutarhalaitosta, oli kuten keskipiste pitkälle ulottuvalle, nuorien ja metsien väliin piiloutuneelle laaksolle, joka kuului ruotsalaisille. Vielä olivat he kaukana kansallisista myrskyistä ja harjoittelivat rauhassa voimiensa vaurastumista, että jos he tulevaisuudessa tulisivat tuohon suureen häkkäpyörään. Liittokunnilla, niinkuin yksityisilläkin on lapsuuden-aika, jolloin niiden tulee rauhassa oppia elämään ja kasvamaan, ennenkuin nuoruuden aika tulee pyrintöinensä, tai miehuuden aika taisteluinensa ja voittoinensa.
Felikshill ja se laakso, joka oli sen hallussa, oli samallainen kolonia lapsuuden-tilassansa — voitonpyynti, höyrylaivat, vekselit ja rautatiet eivät olleet vielä ehtineet sinne. — Tuo pieni liittokunta kasvoi hiljaisuudessa ja ilman vaatimuksia, tyytyen siihen mitä sillä oli ja toivoen vielä parempaa tulevaisuutta.