* * * * *
Jota toivotaan, se tapahtuu joskus.
Ah, jos minä saisin kuolla samassa kuin Liinakin. sanoi tuo vanhus monta kertaa.
Ja Jumala kuuli hänen rukouksensa — muutama päivä jälkeen makasi hän kuolinvuoteella — hän höyri — eikä vanhus enää saa olla mukana häissä, haaveili hän — enkö ole kutsuttu — eikö tuossa seiso marsalkki siipinensä ja kutsuu akkaa myös — niin, niin, kiitoksia poikani — nyt olemme me kaikki täällä.
Ja niin, uneksien poikansa kunniapäivästä, nukahti hän, tuo vanhus — "yksinkertainen" — äiti yhtä taikamaisesti, yhtä lapsellisena kuten ainakin.
Nyt lepäävät he kaikin kolme mullassa.
Kauppaneuvos antoi panna tyttärensä haudalle kalliin hautakiven, jossa seuraava komea hautakirjoitus:
Muistoksi
LIINA ANTON'ille.
Kauppaneuvos ja Kunink. Waasa-tähdistön komentajan y.m.
Anton'in tyttärelle.
Sillä ah! juuri kuin sydän haava tuli, hänen ainoa lapsensa meni häneltä — sai hän Komentajanauhan. — Se oli kuitenkin lohdutus — jotakin kaunista ilottomalle sydämmelle. Se oli tuon kunnon kauppaneuvoksen taika — että häntä lohdutettiin tähdellä. Se ei kuitenkaan lopullisesti riipu muusta, kuin siitä, mitä epäjumalia me palvelemme — jos me jumaloitsemme itseämme — jos me jumaloitsemme niitä, joita me pelkäämme tai niitä, joita me rakastamme.